
Tampa Bay Lightning koulutti Carolinan joukkuetta edellisyön ottelussa, vieden neljännen kohtaamisen 6-4 lukemin. Ottelusarja on Tampan hyväksi nyt 3-1, ja semifinaaleihin edetään neljällä voitolla.
Carolinan joukkue suli mystisesti edellisyön ottelussa. Joukkue oli jo 4-2 niskan päällä, mutta Tampa Bayn supertähdet käänsivät ottelun itselleen. Toisen erän loppupuolella Tampa Bay iski kolme maalia parin minuutin sisällä, ja lopulliset lukemat viimeisteltiin kolmannen erän ensimmäisen kympin aikana.
Kuten arvata saattaa, oli Tampa Bayn supertähdet vauhdissa. Nikita Kucherov iski tehot 2+1, Steven Stamkos 2+1, Brayden Point 1+1 ja Ondrej Palat 0+2. Kucherov on tehnyt otteluparissa Carolinaa vastaan nyt tehot 2+4=6. Stamkos on puolestaan tehnyt tehopisteet 2+3=5.
Carolinan Sebastian Aho keräsi yön ottelussa syöttöpisteen, ja Teuvo Teräväinen maalasi kertaalleen. Suomalaisten uurastaminen ei kuitenkaan tuonut toivottua tulosta, johtuen joukkueen sulamisesta toisen erän loppupuolella. Aho on tehnyt pudotuspeleissä tehot 6+5 ja Teräväinen 2+4.
Seuraavassa kohtaamisessa onkin sitten tiukat paikat. Tampa Bay on nyt yhden voiton päässä semifinaaleista – Carolinalla ei ole enää varaa samankaltaiseen sulamiseen. Tampa johtaa Carolinaa maaleissa nyt neljän ottelun jälkeen 12-9.
Joukkueiden seuraava kohtaaminen on kolmen päivän päästä, jolloin ottelusarja on ensimmäistä kertaa katkolla.
