
Pittsburgh Penguins hävisi yön ottelussa New York Islandersille lukemin 3-5. Samalla Islanders varmisti paikan pudotuspelien toiselle kierrokselle, 4-2 kokonaisvoitoin.
Pittsburgh sai otteluun väkevän aloituksen, kun joukkue siirtyi johtoon vain reilun minuutin pelin jälkeen. Jeff Carter iski maalin, ja syöttöpisteen keräsi suomalaistähti Kasperi Kapanen. Kapanen viimeisteli kauden kuudessa pudotuspeliottelussa 1+2 tehopistettä.
Ensimmäinen erä mentiin loppuun asti tasaisissa merkeissä, ja maaleja tehtiin vuoronperään molemmista joukkueista. Ajassa 5:16 Anthony Beauvillier toi Islandersin tasoihin, mutta viisi minuuttia myöhemmin Jake Guentzel vei Pittsburghin 2-1 johtoasemaan. Minuutti tästä, ja Islanders kampesi vielä tasoihin ennen ensimmäistä erätaukoa – maalintekijänä Kyle Palmieri.
Toisessa erässä ensimmäisenä iski Pittsburghin Jason Zucker, vieden joukkueensa 3-2 johtoasemaan. Sitten tapahtui jotain odottamatonta, kun Pittsburghin selkäranka katkesi totaalisesti – Islanders iski kolme maalia kahteen minuuttiin. Brock Nelson laukoi kaksi maalia, ja Ryan Pulock maalasi kertaalleen – näin Islanders voitti lopulta ottelun 5-3 lukemin, varmistaen samalla jatkopaikan playoffien toiselle kierrokselle.
Kapanen pelasi uransa parhaan NHL-kautensa
Vaikka Pittsburghin ottelut on tältä kaudelta pelattu, pelasi Kapanen uransa parhaan kauden lähes jokaisella mittarilla katsottuna. Ensimmäiset viisi kautta Toronton paidassa pelannut hyökkääjä vaihtoi täksi kaudeksi maisemaa, joka oli selkeästi hyvä valinta.
Kapanen pelasi runkosarjassa 2020-2021 yhteensä 40 ottelua, ja teki niissä tehopisteet 11+19=30. Pistekeskiarvo 0,75 oli uransa parhain, ja samoin myös laukausprosentti 16,2% oli selkeästi miehen kovin suoritus. Koko uransa aikana NHL-otteluita on kertynyt 242, joissa tehopisteitä on kertynyt 52+68=120.
Jokainenhan varmasti tietää, että Kapanen on jo kolmannen sukupolven jääkiekkoilija – isä Sami Kapanen pelasi urallaan 10 kautta Liigassa, ja 12 kautta NHL:ssä. Vyölle ehti kertyä 831 NHL-ottelua, joissa kertyi 189+269=458 tehopistettä.
Samin pistekeskiarvo oli täten 0,55 ottelua kohden. Jos nuorempi Kapanen jatkaa samaa tahtia tämän kauden kanssa, murskaantuu isänsä NHl-pistesaldo seuraavan kuuden kauden aikana – edellyttäen, että nuorukainen pääsee pelaamaan terveenä, ja NHL:ssä pelataan pitkästä aikaa täysimittaisia kausia.
