
NHL:ssä 2020-luvulla kahta Stanley Cup -mestaruutta juhlinut Tampa Bay Lightning on hankkinut yhden luotettavista pelaajistaan takaisin. Lightning teki pelaajakauppaa Nashville Predatorsin kanssa, jolla on paljon tulevaisuudessa palkkoja kiinni pelaajissa, jotka eivät enää seuraa edusta.
Tällä kaudella pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella tippuneet Nashville Predators ja Tampa Bay Lightning tekivät pelaajakauppaa keskenään. Lightning hankki riveihinsä takaisin yhdysvaltalaisen luottopuolustaja Ryan McDonaghin, joka vietti kaksi edellistä kautta Predatorsin riveissä.
Lightning oli aikoinaan pakotettu palkkatilanteen takia kauppaamaan McDonagh organisaatiosta ulos, mutta nyt puolustaja palaa seuran riveihin.
Lightning maksaa puolustajasta toisen ja seitsemännen kierroksen varausvuoron Predatorsille. McDonaghin kanssa Lightningiin liikkuu neljännen kierroksen varausvuoron kanssa.
Lightningin kakkoskierros on vuodelle 2025 ja seitsemännen kierroksen vuoro tulevalle kesälle kuten myös neljännen kierroksen varausvuoro, joka siirtyi Lightningin riveihin.
Kesäkuussa 35 vuotta täyttävä McDonagh kantaa mukanaan sopimusta, jota on vielä kaksi vuotta jäljellä. St. Paulin kaupungista, Minnesotan osavaltiosta kotoisin oleva puolustaja tienaa tästä ja seuraavasta kaudesta 6,75 miljoonaa dollaria.
McDonagh on alkujaan Montreal Canadiensin ykköskierroksen varaus vuodelta 2007, mutta siirtyi sieltä pelaajakaupassa New York Rangersiin ja toimi organisaatiossa kapteenina ennen siirtymistä Lightningin riveihin kesken kauden 2017-18 yhdessä Vancouver Canucksin tähtihyökkääjä J.T. Millerin kanssa.
McDonagh pääsi kolmesti Lightningin kanssa ensimmäisellä jaksollaan Stanley Cup -finaaleihin ja voitti näistä kaksi ensimmäistä yritystä. Kesällä 2022 Lightning kauppasi yhdysvaltalaisen Predatorsiin vaihdossa Philippe Myersiin ja Grant Mismashin kanssa. Myersin ura ei lähtenyt Lightningissa odotettuun nousuun ja Mismash pelaa tällä hetkellä Euroopassa.
Yhdysvaltalainen on pelannut urallaan 928 ottelua NHL:n runkosarjassa ja iskenyt yhteensä 389 tehopistettä. Pudotuspelejä on vyöllä 191 kappaletta ja näissä tehopisteitä on koossa 65 kappaletta. Urallaan McDonagh on missannut pudotuspelit vain kertaalleen ja se tapahtui Predatorsissa toissa kaudella.
