NHL:ssä viritellään jättimäistä yllätystä, kun kahden kanadalaisjoukkueen välinen ottelusarja on edennyt ensimmäiseen ratkaisuotteluun. NHL:n läntisen konferenssin Tyynenmeren divisioonan voiton runkosarjassa napannut Vancouver Canucks johtaa ottelusarjaa viiden kamppailun jälkeen Edmonton Oilersia vastaan. Ottelusarja on sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa ensimmäistä kertaa katkolla.
Rick Tocchettin valmentama Vancouver Canucks nappasi jo kolmannen voiton Edmonton Oilersia vastaan NHL:n pudotuspelien toisella kierroksella. Canucks otti ottelusarjan toisen voittonsa kotijäällä kaatamalla Kris Knoblauchin valmentaman Oilersin 3-2 -lukemin viimehetkien osumalla. Ottelusarjan kuudes kamppailu pelataan Albertassa, jossa voitot ovat 1-1 -tässä ottelusarjassa.
Oilers johti kamppailua kahteen kertaan, kun Evander Kane ja Mattias Janmark onnistuivat ensimmäisessä erässä maalinteossa. Lopulta joukkue menetti kahdesti johtonsa, kun toisessa erässä Canucks tasoitti 2-2’n ja karkasi kolmannen erän lopulla voittoon.
Erikoistilanteissa ja etenkin ylivoimalla Oilers oli poikkeuksellisen heikko, sillä viidellä ylivoimalla joukkue sai aikaiseksi vain kolme laukausta kohti 21 kertaa torjunutta Arturs Silovsia.
– Tietysti ylivoimamme on ollut todella hyvää läpi pudotuspelien, mutta tässä ottelussa ei hommat osuneet nappiin. Yksi maali olisi auttanut merkittävästi meitä joukkueena voittoon etenkin, kun meillä oli paikkamme. Täydellisiä meistä ei ole kukaan, mutta parempaan pitää pyrkiä. Emme olleet tarpeeksi hyviä, joten tällä kertaa hävittiin, kommentoi yli 50 maalia runkosarjaan iskenyt Zach Hyman.
Oilers tarvitsee jatkopaikkaan kaksi perättäistä voittoa.