NHL:n pudotuspeleissä Dallas Starsilla oli loistava mahdollisuus katkaista ottelusarja Colorado Avalanchea vastaan ja edetä toista vuotta putkeen läntisen konferenssin finaaleihin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Avalanche katkaisi Starsin kolmen ottelun mittaisen voittoputken ja siirsi ratkaisun kuudenteen kamppailuun hienolla vierasvoitolla.
Jared Bednarin valmentama Colorado Avalanche teki melkoisen ryhtiliikkeen ja kaatoi Dallas Starsin hienolla esityksellä vieraskaukalossa. Avalanche haki Dallasista voiton selvin lukemin 5-3.
Ottelusarjassa Pete DeBoerin valmentama Stars on vielä edellä voitoin 3-2. Ottelusarjan kuudes kamppailu käydään Denverissä, jossa Stars on voittanut kaksi aiempaa kohtaamista maalierolla 9-2.
Stars johti ottelua kahdesti, mutta menetti 2-2 -tilanteen 4-2 -tappioasemaksi kolmannen erän alussa. Kotijoukkue nousi vielä maalin päähän, mutta ei onnistunut tasoittamaan kamppailua.
Joukkueen maalilla Jake Oettinger torjui yhteensä 22. Oettingerin maanmies Jason Robertson syötti kaksi maalia ja veteraanihyökkääjä Joe Pavelski avasi maalihanat iskemällä 1+1 tehot.
– Oettinger on henkisesti kovin kaveri meidän kopissa. Tiedän, että maalivahtina pelaaminen on pahin mahdollinen paikka koko pelissä. Hän välittää työstään todella paljon ja todennäköisesti unohtaa tämän kamppailun nopeasti ollen seuraavassa jälleen parempi, kertasi Robertson.
Avalanchen loistava vire viidennessä ottelussa ei yllättänyt ainakaan Starsin päävalmentaja DeBoeria.
– Tiesimme, että heiltä tulee paras peli sarjaan. Kaikki Avalanchen kärkijätkät pääsivät pisteille tässä ottelussa. Pelasimme hyvän ottelun, mutta se ei riittänyt tällä kertaa. Meidän pitäisi pystyä tietyt asiat pelaamaan paremmin jatkossa, päätti DeBoer.