
NHL:ssä pelattiin tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa yhteensä neljän ottelun kierros. Kierroksen ensimmäisessä kamppailussa kohtasivat NHL:n itäisen konferenssin pudotuspelipaikoista taisteleva Washington Capitals sekä pohjilla pyörivä Ottawa Senators. Ottelussa saatiin todella iloiset maalijuhlat aikaiseksi etenkin kotijoukkueen toimesta.
Spencer Carberyn valmentama Washington Capitals oli todella tyly kotijoukkue. Capitals murskasi kotiyleisönsä edessä Ottawa Senatorsin. Capitals oli Jacques Martinin valmennukseen siirtynyttä Senatorsia vahvempi 6-3 -lukemin.
Suurin osa ottelun maaleista syntyi heti avauserässä, kun Capitals kaasutti ensin 2-0 -johtoon ja Senatorsin noustua tasoihin uudemman kerran kahden maalin johtoon. Toisessa nähtiin ottelun loput kolme maalia, kun kotijoukkue osui kahdesti Senatorsin kavennettua pelin ensin 4-3’n.
Capitalsin ykköstähti ottelussa oli kaksi maalia tehnyt nuori keskushyökkääjä Hendrix Lapierre. Lapierrelle maalit olivat kauden kolmas ja neljäs. 22-vuotias kanadalaishyökkääjä on Capitalsin ykköskierroksen varaus kesän 2020 NHL:n varaustilaisuudesta. Hyökkääjällä on NHL-otteluja takana urallaan 32 kappaletta ja näissä on syntynyt yhteensä viisi maalia.
A touchdown has been scored and Hendrix Lapierre has recorded his first career multi-goal game pic.twitter.com/cA4W5TYxeN
— Washington Capitals (@Capitals) February 27, 2024
Kotijoukkueen valkovenäläishyökkääjä Aliaksei Protas oli myös hurjassa lyönnissä iskemällä 1+2 tehot. Connor McMichael ja Anthony Mantha iskivät 0+2 tehot mieheen. Darcy Kuemper torjui 18 kertaa voiton eteen.
Senatorsin johtavista pelaajista Brady Tkachuk ja Shane Pinto iskivät 1+2 tehot taululle. Kolmannesta maalista vastasi kanadalaishyökkääjä Drake Batherson. Ottelun joukkueen maalilla aloitti ruotsalaismaalivahti Anton Forsberg, joka torjui kuusi vetoa avauserään ja päästi neljä maalia. Joonas Korpisalo torjui kahdeksan vetoa toisen ja kolmannen erän aikana.
