Jääkiekon Suomen pääsarjassa Liigassa yksi suurimmista mestarisuosikeista on Helsingin IFK. HIFK on aloittanut syksyn hyvin ja voittanut huomattavasti enemmän pelejä kuin vuosi sitten samaan aikaan. HIFK:lle tuli kuitenkin merkittävä takaisku, kun joukkueeseen täksi kaudeksi siirtynyt huippulupaus loukkaantui.
Ville Peltosen valmentama Helsingin IFK on aloittanut Liiga-kauden todella etevästi. HIFK on kerännyt toistaiseksi seitsemään otteluun 12 pistettä. HIFK on tällä hetkellä kuuden ottelun mittaisessa pisteputkessa. Kauden avausottelun HIFK hävisi vieraskaukalossa Tampereen Tapparalle. Tämän jälkeen joukkue on saanut pisteitä jokaisesta ottelustaan. Parhaimmillaan HIFK oli jo neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa.
Aron Kiviharju pitkään sivussa
HIFK:n puolustaja Aron Kiviharju loukkaantui tiistain harjoituksissa. Tutkimusten jälkeen selvisi, että vamma vaatii leikkaushoitoa. Kiviharju on tämän hetken arvion mukaan sivussa noin neljä kuukautta.
Pelaaja ja seura eivät kommentoi… pic.twitter.com/vr6CEinPf7
— Helsingin IFK (@HIFKHockey) October 4, 2023
Tiistaina joukkue sai kuitenkin karmaisevia uutisia, kun Turun Palloseurasta täksi kaudeksi HIFK:n riveihin siirtynyt puolustajalupaus Aron Kiviharju loukkaantui. Kiviharju joutuu leikkaukseen ja on sivussa peleistä nelisen kuukautta. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että puolustajalta jää alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisat väliin.
Vuonna 2006 syntynyt Kiviharju on pelannut tällä kaudella Liigassa yhteensä seitsemän ottelua. Näissä on syntynyt kaksi tehopistettä. Kiviharjusta povataan ensi kesän NHL:n varaustilaisuuden kärkinimiä.