
Kuten Kiekkofani.com aiemmin uutisoi, Colorado Avalanche hankki riveihinsä kokeneen Ryan Johansenin. Avsin tähtipuolustaja, Cale Makar uskoo, että kanadalaisen hankinnasta on runsaasti hyötyä tulevan kauden aikana.
NHL:ssä nähtiin viikonloppuna mielenkiintoinen kauppa, kun Colorado Avalanche hankki Ryan Johansenin Nashville Predatorsista. Toiseen suuntaan matkasi Alex Galchenyuk, jonka rooli jäi Avalanchessa menneellä kaudella erittäin pieneksi.
Toissa kaudella Stanley Cupin voittoa juhlinut Colorado lähtee jälleen tulevaan kauteen valtavin odotuksin. Joukkueen kärkipuolustaja, Cale Makar uskoo, että Johansenin hankinta tuo ryhmään lisää leveyttä.
– Johansenilla on tiettyjä ominaisuuksia pelaamisessaan, joiden avulla hän voi tehdä ratkaisevan eron. Olemme pelanneet vastakkain joitaikin kertoja, mutta en tunne häntä kovin hyvin. On todella mielenkiintoista nähdä, miten hän sopeutuu joukkueeseemme.
– Hän on todella monipuolinen pelaaja, joka voittaa paljon aloituksia ja tekee tasaisesti tulosta. Uskon, että hänen fyysisyydestään tulee olemaan meille paljon apua.
– Johansen on loistava hankinta meidän kannaltamme. Hän voi pelata kakkoskentän keskustassa, tai hypätä tarpeen mukaan muualle. On tärkeää saada hänenkaltainen pelaaja vahvuuteemme.
