
NHL:n pudotuspeleissä New York Rangers ja New Jersey Devils kohtasivat toisensa Hudson-joen taistelussa ensimmäisellä ottelukierroksella. Devils onnistui ottamaan ottelusarjassa kahden kotijäällä hävityn kamppailun jälkeen kolme perättäistä voittoa. Devils sai vietyä ratkaisun kuudenteen peliin Madison Square Gardeniin, eli Rangersin kotiareenalle. Ottelusarjan ratkaisu venyi kuitenkin seitsemänteen peliin, kun Rangersin tähdet heräsivät kevätuniltaan kuudennessa ottelussa.
Gerard Gallantin valmentama New York Rangers venytti ottelusarjan New Jersey Devilsiä vastaan seitsemänteen kamppailuun. Rangers kaatoi Lindy Ruffin valmentaman Devilsin kuudennessa ottelussa lukemin 5-2.
Kotijoukkueen tähdeksi merkittävässä ottelussa nousi ykkössentteri Mika Zibanejad, joka iski joukkueensa voittomaalin toisessa erässä ja oli tekemässä esityötä äärimmäisen tärkeään tasoitusmaaliin. Igor Shesterkin pelasi erinomaisesti Rangersin maalilla torjuen 33 laukausta.
Rangers pommitti Devilsin maalilla erinomaisesti kolmessa edellisessä pelissä torjuneen Akira Schmidin vaihtoon. Schmidille kertyi yhteensä 24 torjuntaa.
Vieraat menettivät johtonsa
Devils sai otteluun vahvan alun, kun energisesti pelannut vierasjoukkue pääsi 1-0 -johtoon Curtis Lazarin maalilla. Devils ei hyvästä alustaan huolimatta päässyt toiseen erään johdosta, sillä Rangers onnistui erän viimeisellä minuutilla tasoittamaan ottelun. Ykkössentteri Zibanejadin veto siniviivasta painui Chris Kreiderin kautta ohi Schmidin, joka oli tilanteessa täysin voimaton.
Mika Zibanejad breaks his scoring drought at the perfect time to put the Rangers up 2-1! 🌊 pic.twitter.com/Q1qjhd7SLm
— Sportsnet (@Sportsnet) April 30, 2023
Ottelun toinen erä oli vauhdikas ja tarjosi kaksi maalia. Kummastakin vastasi kotijoukkueen ykköskenttä. Ensin Zibanejad sai parhaaseen sektoriin kiekon ja pääsi laukomaan pelivälineen vastustamattomasti yläkulmaan ohi sensaatiovahdin. Erän loppupuolella ykköskentän venäläishyökkääjä Vladimir Tarasenko sai käytännössä identtiseen paikkaan pelivälineen ja tälläsi ranteella kevään kolmannen osumansa.
Päätöserässä Rangers iski Schmidin vaihtoon, kun Barclay Goodrow ja Braden Schneider onnistuivat maalinteossa. Vitek Vanecek palasi ensimmäistä kertaa tolppien väliin sitten sarjan toisen kamppailun. Devilsin osalta lukemia kaunisteli edellisessä ottelussa alivoimalla osunut Dawson Mercer.
Ottelusarjan seitsemäs kamppailu pelataan tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa. Voittaja kohtaa toisella kierroksella Carolina Hurricanesin.
