
Liigassa on jäljellä runkosarjaa vielä kolme pelipäivää. Torstaina Liigassa on luvassa vain yksi ottelu, kun perjantaina on kuusi ottelua ja lauantaina täysi seitsemän ottelun kierros. Torstaina Liigassa ei ratkea kuin korkeintaan 100 prosenttisella varmuudella Liigan kolmossija.
Liigassa pelataan torstaina yksi ottelu, kun kotiedun varmistanut Rauman Lukko kohtaa Rauman Äijänsuolla Mikkelin Jukurit. Marko Virtasen valmentama Lukko on suurella todennäköisyydellä runkosarjassa kolmas, mutta toiseksi ei ole enää mahdollisuutta nousta, kun Tampereen joukkueet varmistivat kärkisijat.
Olli Jokisen valmentaman Mikkelin Jukurien kohtalo määräytyy pitkälti seuraavan kolmen päivän aikana. Jukurit pääsi Liigan pudotuspeleissä viime kaudella puolivälieriin asti oltuaan runkosarjassa toinen. Ensimmäisellä kierroksella joukkue kärsi kuitenkin tappion seitsemän ottelun taistelun jälkeen KooKoolle. Nyt Jukurit taistelee yhdessä KooKoon ja Hämeenlinnan Pallokerhon kanssa kymmenennestä sijasta runkosarjassa. Näistä vain yksi joukkue pääsee jatkoon.
Lukko tulee torstaiseen otteluun heikossa vireessä sillä seitsemästä edellisestä ottelusta joukkue on voittanut vain kaksi, kun Lappeenrannan SaiPa kaatui 1-0 -lukemin kotiyleisön edessä ja Vaasan Sport ennen sitä vieraissa pitkän kaavan kautta 3-2 -lukemin. Edelliseen seitsemään otteluun joukkue on tehnyt varsinaisella peliajalla vain kymmenen maalia. Kahteen edelliseen otteluun Porin Ässiä ja Tampereen Ilvestä vastaan joukkue on kärsinyt tappiot tekemällä vain kaksi maalia, mutta päästämällä kuusi.
Jukureilla on torstain otteluun tullessa voitto alla JYP:stä. Edellisessä pelissä Mikkelissä Jukurit oli JYP:ä 3-1 -lukemin vahvempi. Kolmesta edellisestä joukkue on voittanut kaksi mutta kuudesta edellisestä hävinnyt neljä.
Jokisen valmentama Jukurit tarvitsee tästä ottelusta kolme pistettä, sillä runkosarja päättyy Ouluun Kärppien vieraaksi lauantaina. HPK kohtaa omissa otteluissaan JYP:n kotijäällä ja Ilveksen vieraissa. KooKoo kohtaa kotonaan perjantaina SaiPan ja vieraissa lauantaina Turun Palloseuran, jolla ei ole panoksena enää kuin kotietu Ässiä vastaan ensimmäiselle kierrokselle.
HPK:lla ja KooKoolla on 79 pistettä kasassa, kun Jukurit on 77 pisteessä.
