
Torstain vastaisena yönä Suomen aikaa nähtiin perinteisessä jääkiekkokaupungissa melkoiset maalijuhlat. Steve Yzermanin johtama Detroit Red Wings pyöritteli kotiyleisönsä edessä kestomenestyjä Tampa Bay Lightningia aivan miten sattui ja otti arvokkaat kaksi pistettä pudotuspelitaisteluun mukaan. Kotijoukkueen sankariksi nousi alkukauden osalta harvinaisen tuttu nimi.
Derek Lalonden valmentama Detroit Red Wings järjesti kotiyleisönsä edessä Little Caesars Arenalla melkoiset maalijuhlat. Red Wings kaatoi kolmella edellisellä kaudella Stanley Cup -finaaleihin edenneen Tampa Bay Lightningin tylyin 7-4 -lukemin.
Ottelun päätöserään lähdettiin 3-3 -tasatilanteesta, mutta tämän jälkeen kotijoukkue otti pelin totaaliseen hallintaansa ja marssi voittoon iskemällä neljä osumaa päätöserään.
Red Wingsin leiristä voi nimetä monta nimeä voiton takuumiehiksi, mutta ykköstähdeksi nousee kuitenkin suomalaismaalivahti Ville Husso. Helsinkiläislähtöinen maalivahti torjui ottelussa 34 laukausta joista kymmenen joukkueen pelatessa alivoimalla. Voitto oli Husson kauden 12.
Red Wingsin kenttäpelaajista tahtipuikkoa heiluttivat kärkisentteri Michael Rasmussen ja Dylan Larkin. Rasmussen iski ottelussa neljä tehopistettä, kun hyökkääjä takoi tehot 2+2. Larkin iski Rasmussenin tavoin kaksi maalia, mutta syöttö vain yhden.
TAKE A BOW DYLAN LARKIN. 🤩
Dylan Larkin with a snipe for his 11th goal of the season. pic.twitter.com/KFrM2CNlB5
— Sportsnet (@Sportsnet) December 22, 2022
Täksi kaudeksi Red Wingsiin siirtynyt David Perron vietti Larkinin tavoin kolmen tehopisteen iltaa tekemällä yhden maalin ja syöttämällä kaksi. Myös Olli Määttä onnistui kotijoukkueelta maalinteossa. Maali oli suomalaispuolustajalle jo kauden kolmas.
Lightningin maaleista ottelussa vastasivat tehot 1+1 tehneet Nikita Kucherov ja Ross Colton, sekä Brayden Point ja Alex Killorn. Kucherov on tehnyt tällä kaudella 13 maalia ja syöttänyt 36 osumaa.
