
Liigan kärjessä maaottelutauolle siirtynyt Rauman Lukko jatkaa tämänkin lauantain kierroksen jälkeen kärjessä. Lukko kaatoi Turussa lähes täydessä Gatorade Centerissä Turun Palloseuran. Ottelusta muodostui tiukka puolustustaistelu.
Turussa nähtiin lauantaina melkoinen puolustusnäytös, kun Liigaa ennen lauantain kierrosta johtanut Rauman Lukko kaatoi Turun Palloseuran 3-1 -lukemin. Gatorade Centerissä oli loistava määrä katsojia, sillä lehtereillä oli 7801 silmäparia seuraamassa taistelua.
Vieraiden syömähampaat ottelussa olivat maalinteossa onnistuneet Jere Karjalainen sekä Julius Mattila. Kumpikin hyökkääjä syötti vielä toistensa maalit. Kolmannesta maalista vastasi Harri Kainulainen hurjalla pommilla yläkulmaan. Venäläismaalivahti Artem Zagidullin on pelannut tällä kaudella 24 ottelua yli 93’n torjuntaprosentilla ja torjui Turun illassa yhteensä 17 kertaa. Kauden seitsemännen nollapelin Zagidullinilta vei kolmannen erän lopulla Martin Johansson.
TPS:n maalilla Lassi Lehtinen antoi joukkueelleen mahdollisuuden voittoon torjumalla yhteensä 28 kertaa.
Ensimmäiset 40 minuuttia tasaista punnerrusta
Ottelu sai räjähdysmäise alun, kun Lukon Karjalainen naulasi vierasjoukkueen ylivoimalla 1-0 -johtoon vain reilun neljän peliminuutin jälkeen. TPS:n puolustaja Teemu Kivihalme istui korkeasta mailasta saatua kaksiminuuttista vain puolisen minuuttia ennen Karjalaisen maalia. Maali oli maajoukkueessakin esiintyneelle hyökkääjälle kauden kuudes.
Toisen erän alussa vieraiden Linus Nyman ohjasi kiekon toistamiseen vieraiden toimesta Lehtisen selän taakse, mutta pitkän videotarkistuksen jälkeen maali hylättiin potkuna. Toisen erän loppupuolella TPS pääsi ensimmäistä kertaa koko ottelussa pelissä vauhtiin, kun kotijoukkue pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle. Ylivoiman ensimmäisellä minuutilla TPS:llä oli paikka lyödä peli tasoihin, mutta se jäi haaveeksi.
Kolmannesta erästä muodostui maalijuhla
Kolmannen erän alussa TPS pääsi ottelussa toistamiseen ylivoimalle, mutta ei onnistunut maalinteossa. Vieraiden toimesta nähtiin kuitenkin ylivoimamaali, kun ottelua oli jäljellä vain alle kymmenen minuuttia. Maalinteossa onnistui keskushyökkääjä Mattila, joka sai ladata pelivälineen maalin takakulmalta tyhjiin ohi voimattoman Lehtisen. Sebastian Repo ja Karjalainen merkittiin syöttäjiksi Mattilan kauden viidenteen osumaan.
Ottelun viimeisen viiden minunutin aikana nähtiin vielä kolme maalia. Ensin Kainulainen ratkaisi pelin vieraille ylivoimamaalilla ja perään Johansson iski TPS:n ensimmäistä kertaa valotaululle.
TPS lähti hakemaan 3-2 -kavennusmaalia kuudella miehellä reilu kaksi minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä, mutta maalia ei nähty. Lähimpänä maalintekoa kävi Repo ja Mattila Lukolta, mutta TPS puolusti tiukasti tyhjää maalia.
