
NHL:n parhaimpiin organisaatioihin jo lähes vuosikymmenen kuulunut Tampa Bay Lightning selvitti Ottawa Senatorsin tieltään vaikeuksien kautta. Lightning oli yön NHL-kierroksella hallitsevampi osapuoli läpi ottelun, mutta peli oli siitä huolimatta karata joukkueen käsistä. Lopulta viime kesän Stanley Cup -finalisti onnistui ryöstämään pelin itselleen kolmannen erän maaleilla.
Jon Cooperin valmentama Tampa Bay Lightning kaatoi keskiviikon vastaisen yön NHL-kierroksella Ottawa Senatorsin. Lightning nousi kolme kertaa tappioasemasta tasoihin ja lopulta kolmannen erän lopulla ohi voittaen pelin 4-3 -lukemin. Lightiningin 5-3 -maali hylättiin lopulta ottelun viimeisellä minuutilla paitsiohaaston jälkeen.
Kotijoukkueen suurin sankari voitokkaassa ottelussa oli venäläistähti Nikita Kucherov. Kauden parhaan pelinsä pelannut Kucherov iski ottelussa tehot 1+2 ja naulasi 4-3 -voittomaalin pelikellon näyttäessä aikaa 57.30. Venäläinen teki myös esityöt joukkueensa avausmaaliin toisessa erässä ja 3-3 -tasoitukseen kolmannen erän puolivälin jälkeen.
– Sanoin jätkille, että tämä tulee olemaan peli, jossa saadaan tehdä täysi päivätyö emmekä voi pelata miten sattuu. Jätkät teki työtä käskettyä, pysyivät suunnitelmassa ja lopulta voitto odotti maalissa, kommentoi päävalmentaja Cooper NHL.comin sivuilla.
Ottelu oli Lightningille todella vaikea, sillä Senators karkasi avauserässä kuin varkain 1-0 -johtoon Dylan Gambrellin osumalla. Toisessa erässä kotijoukkue sai viiden minuutin ylivoiman ja ylivoiman lopussa vielä kahden miehen ylivoimaa reilun minuutin, mutta maalinteossa onnistui Senators, kun entinen Lightning-hyökkääjä Mathieu Joseph iski läpiajosta kiekon ohi Andrei Vasilevskiyn. Kolmannen erän puolivälin jälkeen Alex Killorn tasoitti pelin 2-2’n, mutta vain 40 sekuntia myöhemmin Claude Giroux niittasi vieraat uudestaan johtoon. Tämän jälkeen Lightning iski kahdesti ja käänsi pelin.
60 minuutin peliaika oli melkoista kotijoukkueen hallintaa, sillä kahdeksan kertaa ylivoimalle ottelussa päässyt Lightning laukoi 34 kertaa Senatorsin maalilla pelannutta Anton Forsbergia kohden. Senators sai vain 15 laukausta kohti maalia.
