
NHL:n runkosarjan alku lähestyy kovaa tahtia ja tässä vaiheessa on hyvä ennakoida joukkueiden tilanteita. Colorado Avalanche voitti pitkän yrittämisen jälkeen Stanley Cupin viime kaudella. Tälle kaudelle joukkue on hieman heikentynyt ja totutusti hallitsevan mestarin kaikki haluaa kaataa. Avalanchella on silti kaikki mahdollisuudet uusia viime kauden temppu.
Colorado Avalanchessa tapahtui viime kauden jälkeen pieniä muutoksia. Merkittävin muutos toimiston puolella oli se, että GM:nä pitkään toiminut Joe Sakic ylennettiin ja apulaismanagerina toiminut Chris MacFarland nousi GM:n paikalle. MacFarland vastaa siis jatkossa joukkueen operatiivisesta johdosta Sakicin toimiessa taustalla. Joukkuetta valmentaa jatkossakin Jared Bednar.
Hyökkäyksen osalta tilanne on edelleen hyvä, mutta ei erinomainen. Joukkueen tähtisentteri Nathan MacKinnon teki vastikään kahdeksan vuoden mittaisen ja arvoltaan yli sadan miljoonan dollarin sopimuksen, mutta se vaikuttaa vasta ensi kaudella. Tälle kaudelle joukkueella ei ole vedenpitävää kakkossentteriä, kun Nazem Kadri jatkoi matkaansa vapaiden markkinoiden kautta Calgary Flamesin riveihin. Mikko Rantaselta, Artturi Lehkoselta ja Valeri Nichushkinilta odotetaan paljon hyökkäyksessä, sillä he ovat kahdessa kärkikentässä merkittäviä tekijöitä. Rantaselta voidaan odottaa nyt ensimmäistä yli sadan pisteen kautta mikäli terveyttä vain riittää. Viime kaudella syntyi 92 pistettä runkosarjassa.
Cale Makar on maailman paras puolustaja, Alexandar Georgievilla on huikea tilaisuus
Avalanchen puolustus on varmasti koko NHL:n paras. Joukkueen alakerrasta löytyy laatua jokaiseen lähtöön ja siinä kruunun jalokivenä toimii kanadalaispuolustaja Cale Makar. Makar palkittiin viime kaudella NHL:n parhaana puolustajana eli Norris Trophylla ja samainen herra oli NHL:n pudotuspelien arvokkain pelaaja. Makarin takaa löytyy laatua, kun pakkipari Devon Toews kuuluu sarjan eliittiin ja nuorista Bowen Byram on tekemässä todella kovaa nousua ylöspäin loukkaantumisten jälkeen.
Alakerran ainut jokerikortti on maalivahtipelissä. Alexandar Georgiev päätyi Avalanchen riveihin New York Rangersista äärimmäisen edullisella kaupalla. Georgiev teki välittömästi kolmen vuoden mittaisen sopimuksen ja kantanee päätorjuntavastuun. Georgieviä kirittää tshekkivasuri Pavel Francouz, joka pelasi viime kaudella Darcy Kuemperin aisaparina erinomaisesti.
Avalanchen syvyyskartta
Gabriel Landeskog – Nathan MacKinnon – Valeri Nichushkin
Artturi Lehkonen – Mikko Rantanen – Evan Rodrigues
Alex Newhook – J.T. Compher – Logan O’Connor
Lukas Sedlak – Darren Helm – Andrew Cogliano
Ben Meyers
Devon Toews – Cale Makar
Sam Girard – Josh Manson
Bowen Byram – Erik Johnson
Alexandar Georgiev
Pavel Francouz
Mikäli NHL kiinnostaa myös kuunneltuna, niin NHL-podcast Kaukosenlaidalla tuottaa jokaisesta NHL-joukkueesta reilun 20 minuutin mittaisen kausiennakon.
