
Colorado Avalanche ja Tampa Bay Lightning jatkavat äärimmäisen mielenkiintoista Stanley Cup -finaalisarjaa Tampassa torstain vastaisena yönä. Ottelusarjassa Avalanche johtaa voitoissa 2-1 -lukemin, mutta edellinen ottelu jätti paljon kysymyksiä leijumaan ilmaan. Yksi iso kysymys löytyy jääkiekkojoukkueen tärkeimmältä pelipaikalta eli tolppien välistä.
Colorado Avalanche on näissä NHL:n pudotuspeleissä voittanut 14 ottelua ja hävinnyt ainoastaan kolme. Edellisessä ottelussa Tampa Bay Lightningia vastaan Avalanche kärsi vasta pudotuspelien ensimmäisen tappionsa, kun Lightning oli 6-2 -lukemin vahvempi.
Avalanche oli monella eri tavalla heikko kolmannessa pelissä. Ensimmäisen 30 minuutin ajan joukkue loi tarpeeksi maalintekopaikkoja ja onnistuikin kahdesti maalinteossa kapteeni Gabriel Landeskogin toimesta, mutta se ei kantanut pidemmälle. Lightning iski kaikki kuusi maalia kahteen erään ja pommitti Avalanchen kanadalaisen ykkösmaalivahdin Darcy Kuemperin vaihtoon tekemällä viisi maalia reiluun 30 minuuttiin. Tämän jälkeen tolppien välissä hääräsi tshekkimaalivahti Pavel Francouz, joka pelasi hyvin, vaikka ei liikaa laukauksia kohdannutkaan.
Neljänteen finaaliin lähdettäessä on mielenkiintoista nähdä kumpi maalivahdeista aloittaa maalissa. Mikäli Kuemper saa edelleen aloittaa, mutta kolmospelin epävarmuus toistuu, niin Lightning lyö sarjan hyvin nopeassa tahdissa tasoihin. Sitten Avalanche joutuu turvautumaan toiseen ratkaisuun. Vaikka Francouz on pelannut hyvin pudotuspeleissä ja ollut parhaimmillaan erinomainen, niin silti siellä on tekijä päällä, mikä voi kääntää sarjan Lightningille.
Pelkästään maalivahtipeli ei ole avain onneen Avalanchen osalta. Joukkueen on parannettava kokonaisvaltaista peliään neljänteen otteluun eikä esimerkiksi kiekonmenetyksiä saa tulla niin paljoa kuin kolmannessa pelissä. Lisäksi Lightning sai tehdä useasti maalin parhaalta maalintekosektorilta, joten tässäkin on tapahduttava iso korjausliike mikäli Avalanche haluaa palata voittojen tielle.
