NHL:n pudotuspelien itäisen konferenssin finaaleissa pelattiin neljäs ottelu Tampa Bay Lightningin ja New York Rangersin välillä. Lightning kavensi ottelusarjan kolmannessa kamppailussa voitot 2-1’n ja onnistui neljännessä pelissä tasoittamaan voitot 2-2’n. Jatkossa ottelusarja pelataan paras kolmesta menetelmällä. Mahdollisesta kolmesta viimeisestä ottelusta kaksi pelataan New Yorkin Madison Square Gardenissa.
Kaksi edellistä Stanley Cupia voittanut Tampa Bay Lightning kaatoi New York Rangersin tylyn esityksen päätteeksi Amalie Arenalla 4-1 -lukemin. Lightning tasotti näin ottelusarjan voitot kahteen. Ottelusarjan neljässä ensimmäisessä ottelussa jokainen peli on päättynyt kotijoukkueen voittoon.
Lightningilta maalinteossa ottelussa onnistuivat Nikita Kucherov, Steven Stamkos, Ondrej Palat ja ottelun ensimmäisessä erässä onnistunut Pat Maroon. Tyhjiin loppulukemat 4-1 iskenyt Palat hankki ottelussa tehot 1+2. Edellisen ottelun varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla ratkaissut tshekkihyökkääjä oli mukana siis joukkueensa kolmessa viimeisessä osumassa.
Rangersin ainokaisen iski kolmannen erän lopulla ylivoimalla ohi Andrei Vasilevskiyn venäläistähti Artemi Panarin. Vieraiden maalilla Igor Shesterkin torjui ottelussa vain 27 kertaa. Vasilevskiy venyi kotijoukkueen maalilla 33 kertaa kiekon tielle.
Gerard Gallantin valmentama Rangers sai heti ottelun alla huonoja uutisia, kun keskushyökkääjä Ryan Strome ei pystynytkään pelaamaan. Kesken ottelun joukkue menetti myös toisen sentterin, kun junnukentän keskellä operoinut Filip Chytil joutui jättämään taiston kesken pienen vamman takia toisessa erässä. Rangersin suomalaishyökkääjä Kaapo Kakko pelasi ottelussa vain vajaat 12 minuuttia eikä saalistanut tehopisteitä.
Ottelusarjan voittoon tarvitaan neljä voittoa. Ottelusarjan voittaja matkaa Stanley Cup -finaaleihin, jossa vastustajana odottaa Colorado Avalanche.




