
NHL:n pudotuspeleissä käydään toista kierrosta. NHL:n läntisen konferenssin runkosarjan osalta voittanut Colorado Avalanche isännöi ottelusarjan toisessa ottelussa St. Louis Bluesia. Joukkueiden ensimmäinen ottelu oli tiukka ja siinä haettiin ratkaisu aina jatkoerästä saakka. Toinen ottelu oli fyysisesti äärimmäisen kova ja se toimi vierasjoukkueelle, joka tasoitti ottelusarjan voitot ennen sarjan siirtymistä St. Louisiin.
St. Louis Blues aiheutti ensimmäistä kertaa tänä keväänä Colorado Avalanchelle tappion. NHL:n suurin mestarisuosikki kaatui kotijäällään 4-1 -lukemin äärimmäisen fyysisen ja hurjan taistelun päätteeksi. Craig Beruben valmentama joukkue ratkaisi ottelun käytännössä toisen erän lopulla, kun David Perron iski kahden miehen ylivoimalla Bluesin 2-0 -johdosta toiselle erätauolle. Päätöserässä Blues osui kahdesti ja Avalanche kertaalleen.
Vierasjoukkueelta ottelussa Perron teki kaksi maalia ja hänen lisäkseen onnistuivat Jordan Kyrou sekä Brandon Saad, joka iski loppulukemat tyhjiin. Jordan Binnington torjui erinomaisesti Bluesin maalilla ja otti maukkaat 30 torjuntaa. Kotijoukkueelta ainoan maalin kolmannen erän alussa iski ylivoimalla ruotsalaiskapteeni Gabriel Landeskog. Landeskog sai iskeä maalin etukulmalta kiekon ohi hämmentyneen kanadalaismaalivahdin. Darcy Kuemper torjui kotijoukkueen maalilla 28 laukausta ja oli etenkin avauserässä käänteen tekevä pelaaja koko pelille.
Ottelusarjan kaksi seuraavaa ottelua pelataan St. Louisissa. Jo nyt on selvää, että sarjassa tarvitaan vähintään viisi peliä, joten ottelusarja palaa Denveriin ensi viikolla ainakin yhden ottelun ajaksi.
Suomalaisista Avalanchen Mikko Rantanen pelasi reilut 21 minuuttia ja sai syöttöpisteen Landeskogin maaliin. Artturi Lehkonen sai vastuuta myös hurjasti pelaten reilut 18 minuuttia. Bluesin suomalaisista puolustaja Niko Mikkola sai paljon vastuuta, kun isoja blokkeja läpi ottelun ottanut suomalainen pelasi 15 minuuttia, joka oli Bluesin puolustajista neljänneksi eniten.
