Suomalaiset NHL-jääkiekon seuraajat keskustelevat viikottain Patrik Laineesta tavalla tai toisella. Nyt pinnalla on hyökkääjän tulevaisuus ja pitkälti keskustelu käy hyökkääjän todennäköisen jatkosopimuksen ympärillä. Kovimmat huhut kauppaamisesta toiseen seuraan alkavat olla jo taakse jäänyttä elämää. Laineen viime viikkoiset otteet ovat kuitenkin nostaneet keskustelun täysin uudelle tasolle.
Columbus Blue Jacketsin suomalaistähti Patrik Laine on otsikoissa jatkuvasti ja se ei yllätä, sillä kyseessä on varmasti seuratuin suomalaiskiekkoilija tällä hetkellä. Laineen otteet ovat olleet helmi-maaliskuun aikana todella hyviä etenkin tehoilujen puolesta, mutta kokonaisvaltainen pelaaminen kaipaa edelleen parannusta. Toki Laine on profiloitu maalintekijäksi, joten hyökkääjältä on turha odottaa mitään Mark Stonen tai Jonathan Huberdeaun kaltaista pelaamista laitahyökkääjän paikalta.
Laineella on toistaiseksi takanaan 389 ottelua NHL:ssä. Tuona aikana tamperelainen on paukuttanut 313 tehopistettä, mikä on hurja saldo eikä sitä voi kukaan kiistää. Fakta on kuitenkin se, että ensimmäisen 200 pelin aikana Laine teki 167 tehopistettä ja seuraavan 189 ottelun aikana on syntynyt vain 146 tehopistettä. Viimeiseen 89 peliin on syntynyt vain 70 pistettä.
Suomalaishyökkääjä on tällä kaudella ollut ensimmäistä kertaa urallaan yli piste per peli -tahdissa, joka johtuu pitkälti siitä, että viimeisen 23 pelin aikana Laine on tehnyt tehot 17+13, eli yhteensä 30 tehopistettä. Ennen vahvaa 23 pelin jaksoa Laine teki 15 otteluun tehot 5+7.
Suomalaishyökkääjän ongelma on ollut silkka epätasaisuus. Hyökkääjälle olisi helppo lyödä joukkueen johtavan pelaajan mukaista sopimusta, eli kahdeksan vuoden ja 60 miljoonan dollarin sopimus, mutta kukaan ei vielä tiedä mitenkä riskialtis tuo olisi.
Vertailu Matthewsiin karu
Kun verrataan esimerkiksi Lainetta vuoden 2016 ykkösvaraukseen, Toronto Maple Leafsin Auston Matthewsiin, niin ero on hurja. 387 peliin yhdysvaltalainen on painanut 423 tehopistettä ja tällä kaudella 53 otteluun 40 maalia. Uransa ensimmäisen 200 pelin aikana Matthews teki 195 tehopistettä ja tämän jälkeen pelanneissa 187 ottelussa 228 tehopistettä, eli 82 pistettä enemmän kuin Laine. Tällä kaudella yhdysvaltalaissentteri on osoittanut olevansa laadukas myös puolustussuuntaan, eli hyökkääjälle maksettava 11,6 miljoonan dollarin vuosipalkka on silkkaa alihintaa. Ja nykyisen sopimuksen näytöt annettiin jo reilusti näitä kausia ennen, jolloin yhdysvaltalainen oli jo johtava pelaaja joukkueessaan.
Vertailu on epäreilu Matthewsiin, mutta Laineesta puhutaan medioissa supertähtenä. Tilastot osoittavat karusti sen, että matkaa Matthewsin kaltaiseen supertähtistatukseen on paljon.
Mikäli Laine saa jopa reilun 70 miljoonan dollarin jatkosopimuksen Blue Jacketsilta, niin vaarana on se, että suomalainen on rajusti ylipalkattu.
Kovaa puhetta NHL:stä
Suomen yksi kuunnelluimmista NHL-aiheisista podcasteista on Kaukosenlaidalla. NHL-podcast Kaukosenlaidalla ilmestyy jokaisena maanantaina NHL-kauden aikana ja usein jaksoja on luvassa myös muina viikonpäivinä.
Kaukosenlaidalla podcastissa käsitellään kahden NHL-toimittajan voimin NHL:n ilmiöitä. Tuoreimmassa maanantaisessa jaksossa oli tukevasti puhetta Laineen sopimustilanteesta sekä muista ajankohtaisista aiheista.




