
Hämeenlinnan Pallokerho otti hienon voiton Mikkelin Jukureista keskiviikon Liiga-kierroksella. HPK katkaisi voitollaan viiden ottelun mittaiseksi venyneen tappioputken.
HPK kaatoi Jarno Pikkaraisen ensimmäisessä ottelussa joukkueen päävalmentajana Mikkelin Jukurit tyylipuhtaasti 4-0 -lukemin. Pallokerho sai otteluun loistavan alun, kun heti ottelun ensimmäisellä kympillä joukkue karkasi 3-0 -johtoon. Toisessa erässä HPK iski 4-0 -maalin, jotka jäivät lopulta loppulukemiksi.
Pallokerhon maaleista ottelussa vastasivat Joel Janatuinen, Antti Pihlström ja Miro Ruokonen kahdesti. Janatuinen syötti Ruokosen maalin, joten TPS:ssä viime kaudella pelannut hyökkääjä vietti kolmen tehopisteen iltaa. Eetu Laurikainen pelasi kotijoukkueen maalilla vahvasti torjumalla nollapelin 35 kopilla.
HPK oli ottelun avauserässä todella onnekas, sillä joukkue teki neljästä ensimmäistä vedosta kolmella maalin ja tämä johti Oskari Salmisen vaihtoon vieraiden maalilta. Jukureiden puolustus pelasi jokaisessa maalitilanteessa äärimmäisen heikosti ja kotijoukkueella oli helppo työ tehdä maaleja.
Pallokerho jatkaa kauttaan viikonloppuna HIFK:ta vastaan kotijäällään. Jukurit pelaa torstaina Jyväskylässä JYP:n vieraana.
Liiga-kierroksen tulokset
HPK vs. Jukurit 4-0
KooKoo vs. Kärpät 4-3
Ässät vs. JYP 2-3
Liigan torstain ottelut kello 18.30 alkaen
JYP vs. Jukurit
Sport vs. Ilves
