
Juuso Välimäki on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen NHL seura Galgary Flamesin kanssa. 22- vuotias suomalainen on Galgaryn ensimmäisen kierroksen vauras vuodelta 2017. Välimäki varattiin draftissa kokonaisuudessaan sijalla 16. Viime kausi oli Välimäen toinen kausi NHL:n puolella.
Välimäen sopiman sopimuksen arvo 3,1 miljoonaa dollaria eli 1,55 miljoonaa kaudelta.
Viime kauden alussa Välimäki pelasi Ilveksessä ennen kuin NHL kausi alkoi tammikuussa. Ennen NHL kauden alkua Välimäki johti puolustajien syöttö- ja pistepörssiä.
Välimäki on Tampereen Ilveksessä kasvatti. Nokialainen Välimäki on pelannut kaikkiaan 49 ottelua Flamesin paidassa. Näissä otteluissa puolustajana pelaava Välimäki on summannut tehot 2+9. Välimäen keskiarvoinen jääaika on 15:26 ottelussa.
Välimäki on edustanut Suomea nuorten MM-kisoissa vuosina 2017 ja 2018, jolloin hän kantoi Suomen kapteeninnauhaa.
