
Colorado Avalanche on solminut jättisopimuksen Cale Makarin kanssa. Sopimus on kuusivuotinen, arvoltaan 54 miljoonaa dollaria.
Makar on Avalanchen ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2017. Kanadalainen varattiin draftissa peräti numerolla 4. Makar on pelannut NHL-miehistössä nyt kaksi edellistä kautta, tehden 101 ottelussa tehot 20+74=94. Kuluneella kaudella 44 ottelussa kertyi yhtä monta tehopistettä (8+36). Pistekeskiarvon valossa Makar on aivan NHL:n eliittiä, ottaen huomioon 22-vuotiaan tähtipelaajan olevan puolustaja.
-En voisi olla enempää innoissani! Teen kaikkeni voidakseni tuoda Stanley Cupin NHL:n parhaille faneille. Avalanchen tiimistä on tullut uskomaton kaveriporukka, enkä voi kiittää heitä tarpeeksi. Heillä oli niin valtava rooli, että sain esiintyä parhaani mukaan, kommentoi Makar uunituoretta sopimustaan.
-Hieman yli kahden kauden aikana Cale on jo vakiinnuttanut asemansa yhtenä NHL:n johtavista puolustajista. Hänen kykynsä pelata kaikissa tilanteissa kaukalon molemmissa päissä tekee hänestä todella ainutlaatuisen. Olemme innoissamme saadessamme hänet ankkuroimaan siniviivaa tulevina vuosina, sanoi puolestaan joukkueen GM Joe Sakic.
Nuoresta iästään huolimatta Makar on todellakin vakiinnuttanut paikkansa NHL:n johtavana puolustajana. Tästä kertoo tulokaskaudella voitettu Calder Trophy, sekä kuluneella kaudella ehdokkuus Norris Trophyn voittajaksi.
Sopimuksesta uutisoi Colorado Avalanche.
