NHL:ssä pohjamutiin jo useammaksi kaudeksi valahtanut Buffalo Sabres on todella mielenkiintoisessa tilanteessa. Tällä hetkellä joukkueen sopimustilanne on äärimmäisen aukinainen, mutta joukkueesta löytyy muutama ongelmallinen sopimus ja pahin näistä on laitahyökkääjä Jeff Skinnerin, jonka sopimusta on vielä kuusi kautta jäljellä.
Skinner saapui isossa kaupassa Carolina Hurricanesista Sabresin riveihin elokuussa 2018. Toiseen suuntaan siirtyi hyökkääjä Cliff Pu sekä kolme varausvuoroa kausille 2019 ja 2020. Skinner teki vuotta myöhemmin Sabresin kanssa kahdeksan vuoden mittaisen jatkosopimuksen, jonka kokonaisarvo on 72 miljoonaa yhdysvaltain dollaria ja se tekee keskimäärin yhdeksän miljoonaa dollaria kautta kohden.
Skinnerin sopimus sisältää siirron estävän pykälän jokaiselle kaudelle, joten häntä ei voi siirtää AHL:n puolelle tai kaupata mihinkään ilman pelaajan lupaa. Lisäksi Skinner tulee suojata Seattle Krakenilta.
Sopimusta on nyt takana kaksi vuotta ja näiden kausien aikana Skinner on tehnyt Sabresin riveissä 112 otteluun 37 tehopistettä. Sopimusta edeltäneellä kaudella hyökkääjä teki 82 otteluun Sabresille 63 tehopistettä, mikä on pelaajan yhden kauden ennätys NHL:ssä. Taitavasti luisteleva laitahyökkääjä takoi tuolla kaudella myös 40 maalia.
The Sabres have not asked Jeff Skinner to waive his no-move clause for the expansion draft, agent Don Meehan tells @TheAthleticBUF. https://t.co/ljX9yJFWBO
— John Vogl (@BuffaloVogl) July 12, 2021
Krakenin laajennusvaraustilaisuus olisi oiva hetki yrittää päästä Skinneristä eroon Sabresin kannalta, mutta Kraken ei voi poimia pelaajaa, kun se on suojattu. Kraken ei toki varmastikaan edes poimisi Skinneriä ilman tuntuvaa korvausta.
Tämän vahvistaa The Athletic sivustolle kirjoittava Buffalon paikallistoimittaja John Vogl, joka kertoi Twitterissä, että Skinnerin agentin Don Meehanin mukaan Sabres GM Kevyn Adams ei ole kysynyt tältä voisiko Skinner luopua siirron estävästä pykälästä laajennusvaraustilaisuuteen.
Krakenin GM:nä toimiva Ron Francis tuntee Skinnerin loistavasti Hurricanes-ajoilta, sillä Skinner pelasi uransa parasta jääkiekkoa Francisin ollessa joukkueen GM.