Suomalaistähtien Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen edustama Carolina Hurricanes on tehnyt muutoksia valmentajistoonsa. Seura nimitti päävalmentajansa Rob Brind’Amourin uudeksi apuvalmentajaksi seuraa aiemmin aktiiviurallaan edustaneen ja viime vuodet seuran puolustajia valmentaneen Tim Gleasonin. Gleason seuraa tehtävässään Dean Chynowethia, joka siirtyi aiemmin kesällä Toronto Maple Leafsin organisaatioon.
Gleason pelasi aikanaan 11 kauden aikana kaikkiaan 727 ottelua NHL:ssä. Carolinan lisäksi hän edusti urallaan Los Angeles Kingsiä, Toronto Maple Leafsia sekä Washington Capitalsia. Pelaajauransa Gleason päätti vuonna 2015.
Kansainvälisissä peleissä Gleason oli tuttu näky Yhdysvaltain maajoukkueessa. Maajoukkueuran kirkkaimmaksi kruunuksi jäi vuoden 2010 Vancouverin talviolympialaisten hopeamitali.
Hurricanes on tehnyt muitakin muutoksia seuran toimintaan liittyen. Uusi nimityksiä ovat Mark Craigin nimitys seuran pääkykyjenetsijäksi sekä Zach Abdoun nimitys uudeksi jääkiekkotoiminnan johtajaksi.
Viime päivinä Hurricanes on ollut otsikoissa myös Jesperi Kotkaniemen offer sheetiin liittyen. Hurricanes tarjosi nuorelle suomalaiselle noin 6,1 miljoonan dollarin sopimusta ensi kaudeksi. Kotkaniemi hyväksyi tarjouksen, mutta siirtyäkseen Carolinaan olisi Montrealin ensi jätettävä vastaamatta offer sheetiin.




