
SM-liigan finalisteja ei saatu vielä perjantaina ratkottua, sillä niin Lukko kuin Ilveskin onnistuivat venyttämään välieräsarjojaan ainakin yhden ottelun verran.
Lukko isännöi Lappeenrannan SaiPaa perjantaina Raumalla. Välieräsarja oli katkolla vieraille, mutta Lukko onnistui venyttämään ratkaisua 3-2 jatkoaikavoiton myötä.
SaiPa johti ottelua kahdesti, mutta Lukko onnistui molemmilla kerroilla nousemaan tasoihin. Kotijoukkueen voittomaalin iski jatkoajan neljännellä peliminuutilla Karson Kuhlman.
– Tuo kertoo meidän henkisestä kantista, jota meiltä löytyy. Olimme ottelussa ensin 1–0 ja sitten 2–1 perässä. Päätettiin kopissa, että viedään ratkaisu pidemmälle, Lukon maalivahti Joni Ortio kertoi Ylen mukaan.
Sarjan nelospeli oli Lukolta vaisu esitys ja selvää oli, että joukkueen oli perjantain otteluun parannettava, jos se haluaisi vielä mahdollisuuden finaalipaikkaan pitää. Maalivahti Ortion mukaan joukkueelta nähtiinkin nyt kauden paras peli.
– Se on aika yksinkertaista. Täytyi pelata kauden paras peli. Mielestäni onnistuimme siinä koko joukkueen tasolla. Pelasimme ehdottomasti tämän välieräsarjan parhaan pelimme. Nyt täytyy vielä parantaa ja löytää pikkuisen enemmän kutospeliin, Ortio tuumi.
Välieräsarjan kuudes ottelu pelataan maanantaina Lappeenrannassa. SaiPalla on tuolloin kotiyleisönsä edessä mahdollisuus katkaista sarja ja leimata lippu finaaleihin.
Mikäli upotus ei näy, näet sen täältä.
🚨 KUHLMAN SIVALTAA! 💥
Karson Kuhlman kruunaa @TeamRaumanLukko:n nousun ja sarja jatkuu maanantaina. 💪
📺 @MTVUrheilu | #Liiga #Lukko pic.twitter.com/bxjriSstie
— Liiga (@smliiga) April 18, 2025
