
SM-liigassa jatkettiin lauantaina pudotuspelejä. SaiPa kaatoi TPS:n vieraissa 1-2 ja tasoitti ottelusarjan tilanteeksi 2-2.
Turkulaiset ehtivät johtaa sarjaa jo voitoin 2-0, mutta SaiPa on onnistunut pelastamaan itsensä pakkovoittojen edessä nyt kahdesti.
SaiPa-pakki Santeri Airola pääsi ylivoimalla TPS:n alueelle ja laukoi vierailijat terävällä laukauksella johtoon toisen erän alkupuolella. TPS:n Aarne Talvitie tasoitti kuitenkin erän lopussa tilanteeksi 1-1.
TPS ei kuitenkaan päässyt erätauolle juonimaan ratkaisua tasatilanteessa, sillä SaiPan Mikko Petman iski ottelun voitto-osumaksi jääneen maalin 21 sekuntia ennen toista erätaukoa.
Turkulaiset hakivat tasoitusta ottelun lopussa ilman maalivahtia, mutta enempää maaleja ei nähty, joten sarjan ratkaisu siirtyy maanantaille.
SaiPa saa ratkaisevassa viidennessä ottelussa turkulaiset vieraakseen Lappeenrantaan.
Lauantain muissa otteluissa Sport passitti KooKoon kesälomille 4-2 voitolla. KooKoo oli runkosarjan kuudes ja selkeä ennakkosuosikki Sportia vastaan. Vaasalaiset tarjoilivat kuitenkin tämän kevään pudotuspelien ensimmäisen yllätyksen.
Kiekko-Espoolla oli myös mahdollisuus katkaista sarja Tapparaa vastaan, mutta siihen se ei pystynyt. Tappara oli kotijäällään 2-1 parempi ja venytti sarjan ratkaisun viidenteen otteluun.
SM-liigan lauantain otteluiden tulokset
Sport–KooKoo 4–2, Sport etenee jatkoon voitoin 3–1
Tappara–Kiekko-Espoo 2–1, ottelusarja tasan 2–2
TPS–SaiPa 1–2, ottelusarja tasan 2–2
Jukurit–Pelicans 2–1, (Playout) ottelusarja tasan 1–1
