NHL:ssä kolmannen kauden pelannut Seattle Kraken lähtee ensi kauteen uudessa valmennuksessa. Joukkue jäi tällä kaudella isosti pudotuspelien ulkopuolelle päästyään viime kaudella pudotuspeleihin.
NHL:n tuorein jääkiekkojoukkue Seattle Kraken on päätynyt todella kovaan ratkaisuun. Viime kesänä jatkosopimuksen joukkueen päävalmentajana saanut Dave Hakstol on potkittu tehtävistään ulos GM Ron Francisin toimesta. Hakstolilla on sopimusta Krakenin kanssa kevääseen 2026 eli vielä kaksi vuotta jäljellä.
Kesällä 56 vuotta täyttävä Hakstol toimi organisaation kolmella ensimmäisellä kaudella päävalmentajana ja voitti yhteensä 107 ottelua. Ensimmäisellä kaudella voittoja kertyi 27, toisella kaudella 46 ja tällä kaudella vain 34 kappaletta. Pisteitä 246 otteluun Kraken keräsi Hakstolin valmennuksessa 241 kappaletta.
– Haluan kiittää Hakstolia kaikesta työstä tämän organisaation eteen. Kauden päätöspalavereissa tulimme siihen tulokseen, että eteenpäin on jatkettava uudessa valmennuksessa. Nämä eivät ole koskaan helppoja päätöksiä, mutta meidän oli tämä tehtävä, jotta joukkue jatkaa kehittymistään oikeaan suuntaan. Hakstol on erinomainen valmentaja ja hieno persoona. Toivon hänelle ja hänen perheelle kaikkea hyvää, kommentoi Francis.
Potkut sai samalla myös Paul MacFarland, joka teki töitä Hakstolin kanssa yhdessä Toronto Maple Leafsissa ennen Krakenin palveluksiin siirtymistä.
Hakstol on aiemmin NHL-urallaan toiminut Philadelphia Flyersin päävalmentajana neljällä kaudella. Neljännellä kaudella Hakstol sai Flyersista potkut joukkueen voitettua vain 12 ottelua 31’stä.