
NHL:ssä torstain vastaisena yönä Suomen aikaa kohtasivat kaksi joukkuetta, jotka saattavat kohdata myös kesäkuussa Stanley Cup -finaaleissa. Toronto Maple Leafs isännöi NHL:n läntisen konferenssin voitosta vielä tiukasti taistelevaa Dallas Starsia. Ottelusta saatiin melkoiset maalijuhlat, kuten kahdelta erinomaiselta joukkueelta voidaan odottaa. Ottelu kääntyi kuitenkin kotijoukkueen eduksi.
Sheldon Keefen valmentama Toronto Maple Leafs nappasi ensimmäisen voittonsa NHL:ssä tähdistöviikonlopun jälkeen. Maple Leafs kaatoi kotiyleisönsä edessä viime keväänä NHL:n läntisen konferenssin finaaleissa esiintyneen Dallas Starsin. Maple Leafs oli Pete DeBoerin valmentamaa ryhmää parempi maalijuhlien jälkeen lukemin 5-4.
Ottelun avauserässä nähtiin kolme maalia ja toiseen erään lähdettiin vieraiden johdosta. Toisessa erässä kotijoukkueen kärkisentterit käänsivät maaleillaan pelin Maple Leafsille ennen päätöserää. Kolmannessa erässä Stars nousi erän puolivälin jälkeen tasoihin, mutta tätä seurasi kotijoukkueen kaksi pikamaalia. Stars nousi ottelussa vielä maalin päähän, mutta ei lähemmäksi.
Goal 41 on the season for Auston Matthews. 🚨 pic.twitter.com/xBYAXp0loe
— Sportsnet (@Sportsnet) February 8, 2024
Maple Leafsin ykköstähti oli ottelussa 1+2 tehot iskenyt kapteeni John Tavares. William Nylander vietti myös kolmen tehopisteen iltaa iskemällä kaksi maalia ja tekemällä esityön Tavaresin osumaan. Auston Matthews nosti kauden maalisaldonsa jo 41 osumaan toisen erän 3-2 -maalilla, joka syntyi ylivoimalla.
Starsilta venäläishyökkääjä Evgenii Dadonov iski kaksi maalia ja näistä jälkimmäisen rangaistuslaukauksesta kolmannessa erässä. Muista maaleista vastasivat Jamie Benn ylivoimalla ja Wyatt Johnston kolmannen erän lopulla.
Kotijoukkueen maalilla Ilya Samsonov koppasi yhteensä 27 kiekkoa. Scott Wedgewood torjui Starsin maalilla yhteensä 26 kiekkoa.
