NHL:ssä alkukaudesta äärimmäisen tehottomasti pelannut Washington Capitals sai vihdoinkin maalihanat auki. Kokenut NHL-joukkue onnistui ottamaan kirvelevän tappion perään hienon vierasvoiton yhdestä NHL:n suurimmista mestarisuosikeista, kun New Jersey Devils kaatui maalijuhlien jälkeen. Capitals oli ollut ennen torstain vastaista yötä Suomen aikaa todella tehoton joukkue alkukaudella.
Spencer Carberyn valmentama Washington Capitals otti helpottavan voiton NHL-kierroksen ainoassa ottelussa. Capitals kaatoi Lindy Ruffin valmentaman New Jersey Devilsin kolmannen erän maaleilla 6-4 -lukemin.
Capitalsin riveissä Dylan Strome onnistui tekemään kaksi maalia ja Alexander Ovechkin venytti maaliputken jo kahteen otteluun iskemällä 1+1 tehot. Yksi suurimmista sankareista oli maalivahti Hunter Shepard. Shepard pelasi uransa ensimmäisen NHL-ottelun ja torjui välittömästi voiton. Shepardille kertyi yhteensä 18 torjuntaa.
– En välttämättä tajua vielä, mitä tuli tehtyä. Olin tosi innoissani, kun pääsin jäälle ja näin kaikki tutut katsomossa. Tämä oli tunteikas päivä, joka päättyi kivasti, Shapard kertasi.
27-vuotias yhdysvaltalaismaalivahti on kotoisin Minnesotan osavaltion Cohassettin kaupungista. Shepardia ei koskaan varattu NHL:n. Viimeiset kolme kautta maalivahti on pelannut AHL:ssä Hershey Bearsin riveissä ja ECHL:ssä South Carolina Stingraysin paidassa.
HUNTER SHEPARD FIRST CAREER WIN APPRECIATION POST pic.twitter.com/Qqi5DMALWe
— Washington Capitals (@Capitals) October 26, 2023
Ennen ammattilaisuraansa Shepard pelasi Minnesota-Duluthin yliopistossa neljä kautta. Kaksi viimeistä kautta Shepard oli ykkösmaalivahti ja pelasi yhteensä 83 ottelua kovilla tilastoilla.
– Hieno homma hänen kannaltaan. Toinen erä ei ihan mennyt niin kuin olisimme toivoneet. Hän ei tule koskaan unohtamaan tätä päivää. Uskon, että kaikki Shepardin läheiset ovat innoissaan hänen uran ensimmäisestä ottelusta ja voitosta, kertasi päävalmentaja Carbery.