
Jääkiekon SM-liiga Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksellä Liigan lisenssikriteeristö arvioidaan kokonaan uudelleen. Samoin tarkasteluun asetetaan Liigan ja Jääkiekkoliiton välinen yhteistyösopimus.
Liigan hallituksen johdolla tehdyn tulevaisuuden mahdollisia sarjajärjestelmiä käsittelevän selvitystyön ensimmäinen vaihe on saatu valmiiksi toukokuussa. Työn pohjalta Liigan ylimääräinen yhtiökokous on päättänyt, että sarjan koko lisenssijärjestelmän kriteeristö asetetaan tarkasteluun.
Lisäksi avataan keskustelut Liigan ja Suomen Jääkiekkoliiton välisen yhteistyösopimuksen päivittämisestä. Myös Liigan osakassopimuksen sisältö arvioidaan uudelleen. Kaikki nämä prosessit viedään läpi kauden 2023–24 aikana.
– Olemme tehneet määrätietoista työtä ja tunnistimme prosessin aikana selkeästi, että lisenssiehdot vaativat tarkastelua. Maailma ympärillämme on muuttunut viime vuosina merkittävästi, ja tämä on keskeinen asia sarjan tulevaisuutta ajatellen, sanoo Liigan hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen.
– Lisäksi otimme strategiatyön ensimmäisessä vaiheessa erityisesti huomioon sen, miten suuri vastuumme on Liigan pitkän tähtäimen kehityksestä. Olemme pohtineet asioita laajasti ja avoimesti, mutta haluamme tehdä vain tarkasti harkittuja ratkaisuja. Siksi työ jatkuu edelleen. Mikä tahansa hätiköinti olisi virhe, Hiltunen jatkaa.
Nyt tehdyillä päätöksillä ei siis vielä luoda raameja Liigan tulevaisuuden sarjajärjestelmille, koska kyseiset ratkaisut ovat riippuvaisia lisenssikriteerien päivityksestä, Liigan ja Jääkiekkoliiton välisen sopimuksen sisällöstä sekä osakassopimuksen mallista.
Lähde. Liigan tiedote.
