
NHL:ssä odotettiin kuumeisesti toisen kierroksen ottelusarjaa Florida Panthersin ja Tampa Bay Lightningin välillä. Tällä hetkellä tilanne näyttää siltä, että sarja on jäämässä vain neljän ottelun mittaiseksi. Lightning otti ottelusarjan kolmannesta ja samalla ensimmäisestä kotipelistään hienon voiton siirtyen sarjassa jo 3-0 -johtoon. Neljällä voitolla aukeaa paikka NHL:n itäisen konferenssin finaaleissa. Joukkueet kohtaavat neljännen kerran tiistain vastaisena yönä Tampassa.
Kahdella edelliskaudella Stanley Cup -mestaruudet nimiinsä napannut Tampa Bay Lightning on voiton päässä kymmenennestä ottelusarjavoitosta putkeen. Jon Cooperin valmentama joukkue kaatoi Florida Panthersin kotijäällään 5-1 -lukemin sunnuntain ottelussa ja siirtyi sarjassa jo voitoin 3-0 johtoon.
Lightning oli sunnuntain ottelussa tehokas ja äärimmäisen kurinalainen puolustussuuntaan. Panthersilla oli muutamia maalipaikkoja pelin ollessa vielä tiukka, mutta uhrautuva Lightning puolustus kera huippumaalivahti Andrei Vasilevskiyn teki vierasjoukkueen elämästä tuskaa. Venäläismaalivahdille kertyi ottelussa 34 torjuntaa.
– Vasilevskiy tekee hyviä torjuntoja joka ilta. Se pakottaa myös meidät tekemään hänen edessään paljon töitä. Hän antaa energiaa meille ja hän on kuin viimeinen lukko meidän selkämme takana, kommentoi puolustaja Ryan McDonagh joukkueensa ykkösmaalivahtia.
Kotijoukkueelta tähtenä häärivät ykköskorin jätkät Steven Stamkos ja Nikita Kucherov. Kanadalaiskapteeni Stamkos iski ottelussa tehot 2+0 ja venäläistähti Kucherov 1+3. Kucherov ja Stamkos onnistuivat kumpainenkin maalinteossa tyhjiin. Venäläistähti oli syöttämässä kumpaakin Stamkosin iskemää osumaa joista ensimmäinen oli pelin kannalta äärimmäisen ratkaiseva toisessa erässä. Kahdesta muuta joukkueen maaleista vastasivat Corey Perry ja Erik Cernak.
Panthersin kannalta positiivista ottelussa oli se, että joukkue onnistui katkaisemaan maalittoman putken ylivoimalla. Sam Reinhart iski ylivoimalla Jonathan Huberdeaun ja Aleksander Barkovin esityöstä 1-1 -tasoitusmaalin avauserän lopulla. Sergei Bobrovsky torjui vieraiden maalilla 31 laukausta ja antoi jälleen kerran otteillaan mahdollisuuden Panthersille voittoon.
Suomalaissentteri Anton Lundell on ottelusarjassa jäänyt vähälle peliajalle. Tässä ottelussa Lundell oli katsomossa.
