
Kouvolan KooKoo on ensimmäistä kertaa Liiga-historiansa aikana selvittänyt tiensä puolivälieriin ja kahdeksan parhaan joukkoon. KooKoo kaatoi Liigan pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparissa Lahden Pelicansin jatko-ottelun jälkeen voitoin 2-1. KooKoo kohtaa puolivälierissä tutun vastuksen Mestis-kentiltä, eli Mikkelin Jukurit.
Kouvolan KooKoo hävisi toisen osaottelun Lahden Pelicansille 3-2 -lukemin kotijäällään, joten ottelussa tarvittiin vielä jatko-ottelu. Jatko-ottelu venyi aina toisen erän puoliväliin saakka kunnes kotijoukkueen tshekkihyökkääjä Radek Koblizek ratkaisi hyökkäysalueen riiston jälkeen ottelun KooKoon nimiin.
Koblizek sai kiekon hyökkäysalueen b-pisteen kaarelle ja laukoi tästä kiekon vastustamattomasti takakulmaan ohi Pelicansin maalilla vahvan pelin pelanneen Patrik Bartosakin.
Päivän varsinaisessa ottelussa Pelicans karkasi avauserässä 3-0 -johtooon Jiri Smejkalin yhdellä ja Iikka Kangasniemen kahdella osumalla. KooKoo iski ottelun toisessa erässä kahdesti kiekon Bartosakin selän taakse, kun Ville Meskanen ja Samuli Ratinen onnistuivat maalinteossa. Kim Strömberg syötti molemmat joukkueensa maalit ottelussa.
Kolmannen erän lopulla KooKoo haki ilman maalivahtia 3-3 -tasoitusmaalia, mutta tasoitus jäi tekemättä. Tasoitusmaalilla KooKoo olisi mennyt suoraan otteluparista jatkoon voitettuaan torstaina ensimmäisen osan Lahdessa.
KooKoon voittomaalista vastannut Koblizek oli tyytyväinen joukkueensa suoritukseen pelin jälkeen ja iloinen iskemästään voittomaalista C Moren TV-haastattelussa.
– Uskon, että se on urani tärkein maali tähän mennessä. Mielestäni molemmat jengit pelasivat vahvan ja pudotuspeleihin sopivan ottelun. Tällä kertaa tuurit olivat meidän puolella.
Koblizek siirtyi kesken kauden Oulun Kärpistä Kouvolaan ja on ollut tyytyväinen siirtoon. Tshekkipelaajalla on myös vahva usko KooKoon joukkueeseen.
– Oli hyvä siirto ja jännä nähdä mihin tämä tarina johtaa. Meillä on vahva joukkue ja vain taivas on rajana menestyksen suhteen.
Kouvolan KooKoon ja Mikkelin Jukurien välinen puolivälieräsarja käynnistyy Mikkelissä ensi maanantaina.
