Seuraa meitä:
Jalkapallo - Futisfani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit.com mainos iso

Leijonat

Kari Jalonen nimitettiin Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi

Kari Jalonen tuleva päävalmentaja Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue
AOP

A-maajoukkueen päävalmentajana kaudet 2014-16 toiminut Kari Jalonen on valittu Nuorten Leijonien seuraavaksi päävalmentajaksi. Jalosesta tulee pestinsä myötä osa tiimiä, jonka vastuulle kuuluu koko suomalaisen huippukiekon kehittäminen.

Kari Jalonen ottaa tehtävän vastaan 1. toukokuuta, kun nyt päävalmentajana toimivan Antti Pennasen sopimus päättyy.

– Odotan innolla, että pääsen tekemään töitä kansainvälisen huippukiekkoilun ytimessä ja samalla viemään suomalaista jääkiekkoa eteenpäin. Alle 20-vuotiaiden päävalmentajana tehtävänäni on kehittää ja auttaa Suomen kärkijunioreita, ja samalla tehdä töitä koko Suomi-kiekon eteen yhdessä Jukka Jalosen ja tiimin kanssa, Kari iloitsee.

– Kirsikkana kakun päälle tulevat nuorten MM-kisat, joissa Suomi taistelee MM-kullasta.

Karin sopimus kattaa Nuorten MM-kisat vuosina 2023 ja 2024.

Kari kertoo olleensa positiivisen yllättynyt, kun sai nuorisomaajoukkueiden GM Kimmo Oikariselta kuukausi sitten soiton, voisiko Nuorten Leijonien päävalmentajan tehtävä kiinnostaa häntä.

– Asiat etenivät tämän jälkeen nopeasti, sparrasin tehtäväkokonaisuutta myös Jukan kanssa. Päätös oli helppo tehdä.

Suomen Jääkiekkoliitto Ry:ssä mies otetaan ilomielin takaisin.

– Mielestäni tämä kertoo paljon siitä, kuinka korkealle huippuvalmentajat arvostavat nuorten maajoukkueen ja koko maajoukkuetoiminnan. On hienoa, että saamme tämän tason valmennusosaamista viemään suomalaista jääkiekkoa eteenpäin, puheenjohtaja Harri Nummela iloitsee.

Nuorten Leijonien valmentamisen ohella Karin tehtäviin kuuluu jatkossa myös koko suomalaisen huippujääkiekon tuki ja kehitys työnjaolla, joka on havaittu toimivaksi kaudesta 2020-21 alkaen.

– Olemme nyt puolentoista kauden ajan totutelleet uuteen toimintamalliin, jossa meillä ei ole yhtä huippu-urheilujohtajaa vaan tehtävät jaetaan avainpaikoilla istuvien kesken, GM Oikarinen kertoo.

Huippujääkiekosta päävastuun kantavat Jukka Jalonen, Kari Jalonen ja Kimmo Oikarinen. Naisten ja tyttöjen maajoukkueiden vastuuhenkilönä toimii GM Tuula Puputti.

Jukka Jalonen vastaa A-maajoukkueen ohella seuraavista kokonaisuuksista:

• Poikien U20−U16-ikläluokkien valmennuksen johtaminen (mm. pelin ja valmennustoiminnan kehittäminen, urheilun ominaisuuksia kehittävien, kv-kärjen tavoitetason rakenteiden luominen)
• Maajoukkuetoiminnan tiedonkeruu, analysointi ja johtopäätökset yhdessä Vierumäen Kehityskeskuksen kanssa
• Suomi-kiekon painopisteiden rakentaminen koko suomalaisen jääkiekon käyttöön ja seurayhteistyö
• Asiantuntijan rooli mm. Olympiakomitean palloilulajien asiantuntijaryhmässä
• Jäsenyys Jääkiekkoliiton valmennusvaliokunnassa

Kari Jalosen vastuulle kuuluvat Nuorten Leijonien päävalmentajuuden ohella:

• Poikien U20−U16-maajoukkuetapahtumien seuranta ja yhteenvedot
• Suomi-kiekon painopisteiden jalkauttaminen seurakenttään
• Maajoukkuepelaajien pelaajapolun seuraaminen ja kehittäminen seuratasolla
• Kilpasarjojen rakenteiden ja toimintamallien kehittäminen ja Mestis-yhteistyö
• Urheiluakatemiatoiminta ja jääkiekkolehtoreiden sisällöllinen johtaminen
• KiHun kehittämishankkeet ja Jääkiekon kehityskeskuksen sisällöllinen johtaminen
• Jäsenyys Jääkiekkoliiton erotuomarivaliokunnassa

Nuorisomaajoukkueiden GM Kimmo Oikarinen vastaa mm.

• Nuorisomaajoukkueiden valmennuksen rekrytoinnista ja toiminnan raportoinnista
• U20−U16-maajoukkuevalmentajien hallinnollisena esimiehenä toimimisesta
• Toimintaedellytysten kehittämisestä
• Olympiakomitean lajiriihityöstä

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Leijonat

Mainos

NHL

Mainos

Liiga

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta Leijonat