Calgary Flames on tehnyt vuoden mittaiset sopimukset puolustajien Erik Gudbransonin ja Michael Stonen kanssa.
Erik Gudbranson tulee Calgary Flamesin riveihin lähes kahden miljoonan dollarin kausiansiolla, kun taas Michael Stone tienaa ensi kaudesta ainoastaan 750 tuhatta dollaria.
Gudbranson edusti viime kaudella Ottawa Senatorsia ja Nashville Predatorsia. Kanadalaiselle entiselle ykköskierroksen varaukselle kertyi NHL:ssä 45 ottelua viime kaudella ja näissä syntyi vaivaiset neljä tehopistettä.
Stone on edustanut Flamesia reilun kolmen edellisen kauden ajan. 31-vuotias oikealta laukova kanadalainen pelasi viime kaudella 21 ottelua joukkueen takalinjoilla ja iski neljä tehopistettä. NHL-uran aikana Stone on pelannut yhteensä 493 ottelua maailman parhaassa kiekkoliigassa ja iskenyt näissä peleissä 128 tehopistettä. Stone on edustanut urallaan Flamesin lisäksi hänet varaamaansa Arizona Coyotesia.
Flamesin puolustuksessa kumpikin ovat enemmän tai vähemmän täytepelaajia, jotka luovat nuorille kilpailua. Kummankin pelaajan parhaat päivät ovat jo takanapäin eikä etenkään Gudbransonin tekeminen viime kaudella ollut kovinkaan laadukasta.