
Viime kaudella muun muassa KooKoota, Pelicanssia ja Ilvestä edustanut Erik Autio, 26, kertoo Instagramissa ammattilaisuransa päättymisestä.
Englanninkielisessä postauksessa hän kertoo aivotärähdysten ollut yksi syy lopettamispäätöksen syntymiseen:
– Viime kaudella sain jälleen yhden aivotärähdyksen, se pisti ajattelemaan asioita vakavasti, Autio kirjoittaa.
Puolustaja pelasi urallaan liigassa yhteensä 104 ottelua tehoin 4+18=22. Autio on myös edustanut Suomea nuorten maajoukkueissa.
Autio on kiitollinen jääkiekon ansiosta kokemistaan asioista ja kertoo haluavansa jatkaa lajin parissa:
– Kun sidoin ensimmäisen kerran luistimet jalkaan 4-vuotiaana, en olisi voinut kuvitellakana millaisia kokemuksia laji tulee minulle tarjoamaan. 22 vuoden jälkeen voin olla iloinen jokaisesta hetkestä ja jokaisesta organisaatiosta, jossa olen saanut pelata.
– Toivon että voin vielä olla osa jääkiekkoyhteisöä, jota rakastan niin paljon. Tämä on iso askel elämässäni, mutta odotan innoissani mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Puolustaja kiittää päivityksessään perhettään ja kaikkia jotka ovat olleet mukana matkassa:
– Haluan sanoa kiitokset pelille, joka on merkinnyt minulle niin paljon ja kaikille jotka ovat olleet osallisena tällä matkalla. Ja viimeiseksi, erityiskiitokset perheenjäsenilleni, jotka ovat mahdollistaneet pelaamisen ja tukeneet minua jokaisessa käänteessä, Autio päättää.
Päivitys on kerännyt satoja tykkäyksiä ja kommentteja Suomesta ja ulkomailta. Löydät päivityksen kokonaisuudessaan alapuolelta:
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
