
Tähtimaalivahti Tuukka Rask vieraili Jimmy Fund -radio-ohjelman jaksossa kertoen kuulumisiaan ja ensi kauden näkymiään. Lonkkaleikkauksessa ollut Rask on yhä ilman sopimusta, mutta aikoo jatkaa uraansa Boston Bruinsissa.
– Pelasin vain yhdessä seurassa Suomessa ja olen ollut onnekas saadessani edustaa vain yhtä seuraa NHL:ssä. Minulle on ylpeyden aihe saadessani edustaa vain yhtä ja ainoaa seuraa. Minulla ei ole enää syytä jahdata suurempia rahoja lähtemällä muualle, Boston on nyt kotini, Rask sanoo.
Rask on ylpeä urastaan Bruinsissa ja haluaa auttaa joukkuetta parhaansa mukaan:
– Olen jo veteraani ja nuoria maalivahteja on nousemassa esiin. Jos pystyn jotenkin auttamaan heitä, teen sen.
Suomalaisvahti kertoo leikkauksen menneen erinomaisesti ja toipumisen olevan jo käynnissä.
– Se (leikkaus) meni erittäin hyvin. Lääkärit saivat korjattua kaiken minkä halusivat ja nyt vain odottelen paranemista, Rask kertoo.
34-vuotias kävelee jo ilman keppejä, joista hän pääsi luopumaan kaksi viikkoa sitten. Nyt vuorossa on kuntouttavia liikkeitä ja jäälle maalivahti toivoo pääsevänsä yhden tai puolentoista kuukauden kuluttua.
– Olen pelikunnossa luultavasti joulun tienoilla tai tammikuussa, Rask pohtii.
Tuleva kausi on Raskin 15. NHL:ssä. Miehen tilastot ovat komeaa luettavaa. Rask on torjunut 560:ssa runkosarjan ottelussa torjuntaprosentilla 92,1%. Suomalaisvahti on voitti Stanley Cupin kaudella 2010-2011 ja NHL:n parhaan maalivahdin palkinnon kaudella 2013-2014.
Suomen maajoukkueessa Rask torjui olympiapronssia vuonna 2014.
