Nuorten Leijonien MM-kisoissa kiekkofanien tietoisuuteen nousi erityisesti yksi tuore nimi – Kasper Simontaival. 18-vuotiaan lupauksen kehitys ei ole kulkenut aivan kaikkein suoraviivaisinta reittiä ja matkalle on mahtunut niin nousuja kuin laskujakin, mutta junioritähden titteliä koko nuoruutensa kantanut pelaaja on osoittanut merkkejä sellaisista kehitysaskeleista, joilla portit voivat avautua tulevaisuudessa jopa kaikkein kirkkaimpiin NHL:n valoihin.
Tapparan A-junioreissa Simontaipaletta valmentanut Juha Juujärvi kommentoi nuorta lupausta seuraavasti:
– Kasper on intohimoinen jääkiekkoilija, joka on kiinnostunut kaikesta lajiin liittyvästä. Seuraa jääkiekkoa tarkasti ja haluaa oppia jatkuvasti lajista lisää.
Kuluvalla kaudella Simontaival on pelannut Tampereen Tapparassa muutamia otteluita, mutta pääasiassa kausi on kulunut lainasopimuksella Mestiksessä Turun Tovereissa.
– Miesten pelien myötä tietynlainen vauhtisokeus pääsi ehkä yllättämään viimeistä edellisellä kaudella. Pienikokoisella pelaajalla fysiikan pitää olla rautaisessa kunnossa. Yhden kesän mittainen loukkaantuminen rajoitti sitä kehittymistä myös, Juujärvi kommentoi.
Simontaival on hyvä puolustamaan, kun kiekkoa yritetään riistää hyökkäysalueella. Takakarvatessa ja oman maalin puolustamisessa on kuitenkin petrattavaa.
Juujärvi kommentoi Simontaipaleen riistopelaamisen taitoja seuraavasti:
– Simontaival lukee, tai tietyllä tapaa valikoi takakarvaustilanteessa. Hän ei luistele aina läpät silmillä omiin.
– Yhdysvaltojen voittomaalissakin Simontaival katsoi, että kyseessä on alivoimainen hyökkäys ja otti vaihdon. Hän oli täysin pelin sisällä. Hyökkäyspäässä hyvä peli viivaan, josta Heinolan veto jäi blokkiin ja suunta kääntyi. Simontaival katsoi ihan selkeästi, että tässä ei ole mitään hätää; omiin on tarpeeksi menijöitä ja otti vaihdon siinä tilanteessa.
Simontaival on hyvä puolustamaan kiekkoa, kun yritetään riistää kiekkoa hyökkäysalueella. Takakarvauksessa ja oman maalin puolustamisessa on sen sijaan monien asiantuntijoiden mukaan puutteita.
Ensimmäinen askel Simontaipaleella on vakiinnuttaa paikkansa miesten peleissä ja pelata siellä vahvasti. Sitä kautta on mahdollisuus ottaa kehityksessä tarvittavat askeleet, jotka toivon mukaan kantavat lopulta Pohjois-Amerikkaan asti.