
Jääkiekon nuorten alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut Ruotsin suurkaupunki Göteborgissa on edennyt siihen pisteeseen, että alkulohkossa on jäljellä yksi kamppailu. Suomi päättää alkulohkonsa kisaisäntä Ruotsia vastaan, joka on jo varmistanut lohkonsa ykkössijan. Suomella on panoksena kolmas sija, joka on myös suhteellisen varma. Toiseksi Suomi ei enää sunnuntaina voi nousta, mutta neljänneksi voi pudota.
Lauri Mikkolan valmentama Suomen nuorten alle 20-vuotiaiden maajoukkue joutuu sunnuntaina kovaan testiin MM-kisoissa. Vastassa on kello 15.30 Suomen aikaan käynnistyvässä kamppailussa kisaisäntä Ruotsi, joka on voittanut kaikki kolme alkulohkon otteluaan. Ruotsi kaatoi lohkon suosikin Kanadan keskinäisessä kamppailussa 2-0 -lukemin. Ottelut Latviaa ja Saksaa vastaan olivat selvempiä.
Suomi hävisi turnauksen kaksi ensimmäistä ottelua Kanadalle ja Saksalle. Kanada oli Suomea 5-2 -lukemin vahvempi ja Saksa lukemin 4-3. Kolmannessa kamppailussa Suomi pääsi jo tehoilemaan, kun Latvia kaatui 4-0 -lukemin. Latvia järjesti lauantaina ison yllätyksen Saksaa vastaan voittamalla kamppailun 6-2 -lukemin. Tämä tarkoittaa sitä, että Saksa tarvitsee Kanadalta pisteen sunnuntaina päästäkseen jatkoon.
Suomella on alkulohkon päätösottelussa vastassa kova miehistö. St. Louis Bluesin varaamat Theo Lindstein ja Otto Stenberg ovat olleet joukkueen tehokkaimmat pelaajat ensimmäiseen kolmeen kamppailuun. Hyökkääjä Stenbergillä on kasassa tehot 3+2 ja puolustaja Lindsteinillä viisi syöttöpistettä. Vancouver Canucksin varaamalla Jonathan Lekkerimäellä on kassa tehot 2+2.
SHL:ssä tällä kaudella kovaa jälkeä Skellefteå AIK:n riveissä paukuttanut puolustaja Axel Sandin Pellikka on ollut tehojen puolesta vaisu. Kolmeen otteluun kasassa on vain yksi syöttöpiste. SHL:ssä 25 otteluun Detroit Red Wingsin varaama huippulupaava oikealta laukova puolustaja on tehnyt yhdeksän maalia ja 13 tehopistettä.
Ruotsia valmentaa Magnus Hävelid, jonka veljenpojat Mattias Hävelid sekä Hugo Hävelid ovat mukana joukkueessa. Veljesten isä on urallaan 628 ottelua NHL:ssä pelannut puolustaja Niclas Hävelid.
