NHL:ssä pelattiin torstain vastaisena yönä Suomen aikaa yhteensä kolmen ottelun kierros. NHL:n itäisen konferenssin Metropolien divisioonassa pelattiin merkittävä ottelu, kun alkukauden otteluruuhkassa oleva New York Islanders vieraili Washingtonissa. Washington Capitals käytti lepoedun hyödykseen ja nappasi arvokkaat kaksi pistettä jatkoajalle venyneessä ottelussa.
Spencer Carberyn valmentama Washington Capitals nappasi jo toisen voittonsa putkeen NHL:ssä. Capitals nosti koko kauden voittosaldonsa jo 16’sta kaatamalla New York Islandersin kotiyleisönsä edessä. Capitals oli Lane Lambertin valmentaa joukkuetta vastaan vahvempi niukin 3-2 -lukemin jatkoajalle venyneessä ottelussa.
Ottelun avauserässä Capitals oli todella vahva ja pääsi kamppailussa johtoon, mutta pelin edetessä tilanne kenttätapahtumissa tasoittui, kun Islanders pääsi peliin paremmin kiinni.
– Me paransimme paljon peliä ottelun edetessä. Meidän alku ottelulle ei ollut tarpeeksi hyvä ja siihen meidän pitää keskittyä jatkossa tarkemmin sekä olla parempia. Tänään me saimme erinomaista työskentelyä maalivahdilta, kuten kaikkina muinakin iltoina, kertasi Lambert ottelun jälkeen.
Islandersin maaleista ottelussa vastasivat Hudson Fasching toisessa erässä ja tasoitusmaalin päätöserässä iskenyt kapteeni Anders Lee. Bo Horvatin uran pisin pisteputki pysähtyi 11 otteluun. Tänä aikana kanadalaissentteri takoi 17 tehopistettä.
Semyon Varlamov torjui vieraiden maalilla 33 kertaa. Capitalsilta maalinteossa onnistuivat Joel Edmundson, Hendrix Lapierre ja voittomaalin naulannut Dylan Strome.
Islandersilla on kasassa 32 ottelun jälkeen 15 voittoa ja yhteensä 39 pistettä. Islanders on hävinnyt yhteensä yhdeksän kamppailua varsinaisen peliajan jälkeen. Capitalsilla on 29 ottelun jälkeen kasassa 36 pistettä. Joukkueet taistelevat samoista sijoista Metropolien divisioonassa.