Mestikseen tälle kaudelle siirtynyt Helsingin Jokerit pelaa tällä viikolla kaksi ottelua. Perjantaina Jokerit isännöi lähes täydessä Helsingin jäähallissa Kiekko-Vantaata. Lauantaina joukkue suuntaa Turkuun TUTO Hockeyn vieraaksi. Jokerit on voittanut neljä ottelua viidestä. Viikonlopun otteluihin ja koko loppukaudelle joukkue saa todella kovan vahvistuksen alakertaan.
Tero Määtän valmentama Helsingin Jokerit on tehnyt merkittävän lainasopimuksen. Jokerit on lainannut Liiga-joukkue Mikkelin Jukureista puolustaja Hannes Häkkilän loppukaudeksi. 21-vuotias Häkkilä on pelannutta tällä kaudella yhteensä yhden ottelun Liigaa eikä näissä syntynyt tehopisteitä.
Liigassa pelejä on kasassa Jukurien paidassa yhteensä 55 kappaletta kolmelta edelliseltä kaudelta. Näissä on syntynyt yhteensä 15 tehopistettä. Viime kaudella Häkkilä pelasi Imatran Ketterässä runkosarjaa yhdeksän ottelun ajan ja syötti kolme maalia. Pudotuspeleissä 17 otteluun Ketterässä syntyi kaksi maalia ja yhteensä 13 tehopistettä.
– Häkkilä on taitava kiekollinen puolustaja, josta on vahvuuksiensa kautta varmasti paljon apua joukkueellemme. Hän sopii ryhmään erinomaisesti myös ahkeruutensa ja työmääränsä puolesta, sanoo Jokereiden urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki seuran tiedotteessa.
Häkkilä on tyytyväinen siirtymisestään Jokerien riveihin.
– Tämä on minulle ainutkertainen ja tosi siisti mahdollisuus päästä Jokereihin pelaamaan. Tavoite on pelata niin hyvin kuin pystyn ja auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon, Häkkilä kertoo.
175 senttiä pitkä puolustaja on kotoisin Kalajoelta. Vasemmalta laukovalla pelaajalla on optio palata Liigaan kesken kauden.