
NHL:ssä on ensimmäinen viikko runkosarjaa takana ja kaikilla joukkueilla on takana yhdestä neljään kamppailua. NHL:ssä ei kannata tai edes pysty tekemään merkittäviä näkemyksiä muutaman pelin perusteella, mutta muutaman joukkueen kohdalla on syytä katsoa pelejä hieman tarkemmin. Yksi näistä on New Jersey Devils, jolta odotetaan isoa nousua NHL:n kirkkaimpiin valoihin.
GM Tom Fitzgerald on tehnyt hyvää työtä New Jersey Devilsin kanssa. Devilsiin on varattu jo useamman kauden ajan loistavia pelaajia, jotka ovat nyt muodostamassa vahvaa runkoa joukkueeseen. Viimeisen kahden kesän aikana Fitzgerald on tuonut joukkueeseen myös kokemusta lisää, joka auttaa joukkuetta ottamaan seuraavia askelia.
Tälle kaudelle Fitzgerald teki merkittävän muutoksen puolustukseen ja hankki hyökkäykseen kaksinkertaisen Stanley Cup -voittajan eli Ondrej Palatin tuomaan helpotusta pelaamiseen.
Devils aloitti kautensa kuitenkin kahdella pettymykseen päättyneellä kamppailulla, kun Lindy Ruffin valmentama joukkue taipui avauspelissä vieraissa Philadelphia Flyersille 5-2 -lukemin ja kotiavauksessa Detroit Red Wingsille samoin luvuin. Joukkueelta maalinteossa ovat onnistuneet Miles Wood, Dougie Hamilton, Damon Severson ja Alexander Holtz. Kesällä vuoden mittaisen jatkosopimuksen tehnyt Jesper Bratt on syöttänyt kolme maalia.
Devilsin kohdalla pitäisi tapahtua tällä kaudella selkeä muutos parempaan. Mikäli joukkueen pelaaminen kokonaisvaltaisesti ei muutu, niin muutoksia on Fitzgeraldin tehtävä. Pelkästään joukkueen materiaali on jo sen verran laadukas, että voittoa pitää tulla enemmän. Tämä voi tarkoittaa sitä, että kokeneen päävalmentaja Ruffin työpaikka on vaarassa.
Pitkän työn NHL:ssä niin Buffalo Sabresissa, Dallas Starsissa kuin New York Rangersissakin ennen Devilsiä tehnyt Ruff menettää työpaikan mikäli joukkue ei ota merkittäviä parannusaskelia lokakuun aikana.
– Kaikki tiedämme, että tämä ei ole sitä mitä haluamme olla. Yksikään kaveri kopissa ei halua hyväksyä tätä tilannetta, jokainen pelaaja välittää, kommentoi Ruff Red Wingsiä vastaan hävityn ottelun jälkeen.
