
Anaheim Ducks on tehnyt tänä kesänä merkittäviä sopimuksia. Tuorein sopimus on tehty organisaation ainoan suomalaispelaajan kanssa, kun puolustaja Urho Vaakanainen jatkaa kaksi seuraavakin kautta Ducksin riveissä. Vaakanainen siirtyi kesken viime kauden joukkueen riveihin, kun ruotsalainen huippupuolustaja matkasi toisaalle.
23-vuotias suomalaispuolustaja Urho Vaakanainen on tehnyt nykyisen seuransa eli Anaheim Ducksin kanssa kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Vaakanainen siirtyi kesken viime kauden Boston Bruinsista Ducksiin osana kauppaa, jossa Hampus Lindholm päätyi Bruinsin takalinjoille. Vaakanaisen sopimus on yksisuuntainen, eli NHL:ssä ja AHL:ssa palkka on sama. Vaakanaisen sopimus on arvoltaan 1,7 miljoonaa dollaria.
NEWS: We have signed a two-year extension with Urho Vaakanainen.#FlyTogetherhttps://t.co/KPaGwl7R6h
— Anaheim Ducks (@AnaheimDucks) July 22, 2022
Bruinsin entinen ykköskierroksen varaus on pelannut NHL:ssä vasta 45 ottelua. Joensuusta lähtöisin oleva puolustaja on näissä peleissä iskenyt yhteensä kahdeksan tehopistettä, joista kaikki ovat syöttöjä. Vaakanainen teki kuusi tehopistettä menneellä kaudella joista kaksi syntyi 14 otteluun Ducksin paidassa. NHL-debyytin puolustaja teki Bruinsissa kaudella 2018-19 ollessaan 20-vuotias.
Vaakanaisella on loistava mahdollisuus lyödä läpi Ducksin paidassa, sillä joukkueessa on vasemmalla puolella pakistoa tyhjää. Ainoastaan kärkipuolustaja Cam Fowler on varma pelaaja suomalaisen edessä. Ducksilta saatetaan kuitenkin nähdä vielä sopimuksia tämän kesän aikana, kun palkkatilaakin on hurjat 30 miljoonaa dollaria jäljellä.
