
NHL-organisaatio Pittsburgh Penguins on julkaissut kesän nuorten pelaajien kehitysleirin joukkueensa. Joukkueessa on mukana nuoria pelaajia ja yliopistosta tai juniorisarjoista sopimukseen kiinnitettyjä nuoria pelaajia. Läheskään kaikilla pelaajilla ei ole kuitenkaan vielä sopimusta Penguinsin kanssa, vaikka leirillä olisivatkin mukana.
Menneellä kaudella NHL:n pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle pysähtynyt Pittsburgh Penguins on rakentamassa kovaa vauhtia uutta. Tämä kesä on organisaation tulevaisuuden kannalta äärimmäisen tärkeä, sillä Evgeni Malkin ja Kris Letang ovat vielä ilman sopimuksia. Kummankin sopimus umpeutuu kahden viikon päästä, jonka jälkeen molemmat seuralegendat ovat vapaita tekemään sopimuksen mihin tahansa muualle.
Penguinsilla on kuitenkin lupaavia pelaajia tulossa myös tähtien taustalla ja niistä saadaan ensimmäisen kerran esimakua heinäkuussa. Penguins julkaisi tiistaina kehitysleirin joukkueensa, jossa on mukana yhteensä 24 pelaajaa. Näistä pelaajista kolme on suomalaisia, kun mukana on puolustaja Santeri Airola sekä maalivahdit Joel Blomqvist ja Filip Lindberg. Leiri kestää viisi päivää ja sen aikana pelaajat antavat näyttöjä ennen syksyllä tulevia NHL:n harjoitusleirejä.
Kehitysleirin pelaajista ainoastaan kuusi pelaajaa on ilman sopimusta tai Penguinsin varausta. Leirillä on mukana Euroopassa, junioriliigoissa ja AHL:ssä viime kaudella pelanneita pelaajia.
Suomalaispuolustaja Airola pelasi viime kauden Mestistä Suomessa KOOVEE:n riveissä. Pelejä kertyi vain kaksi kappaletta. Maalivahti Blomqvist torjui viime kaudella Oulun Kärppien maalilla Liigassa ja nousi pudotuspeleissä lopulta joukkueen ykkösmaalivahdiksi. Lindberg teki viime kesänä vapaana pelaajana sopimuksen Penguinsin kanssa ja vietti kauden AHL:n puolella pelaten Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin riveissä seitsemän peliä. Lindberg on entinen Minnesota Wildin seitsemännen kierroksen varaus.

FUTISFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM
