Seuraa meitä:
Jalkapallo - Futisfani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

Leijonat

Leijonat kaatoi Norjan vahvalla esityksellä

Leijonat kaatoi Norjan
AOP

Ottelu alkoi Suomen ja maalivahti Jussi Olkinuoran kannalta murheellisesti. Olkinuoran avaus maalin takaa liukui suoraan Mathias Olimbin lapaan, jolla oli helppo työ viimeistellä ottelun avausmaali.

Suomen tasoitus syntyi tasakentällisin upean painostuksen päätteeksi. Leijonat pyöritti pitkään kiekkoa Norjan alueella ja maali olisi voinut syntyä jo aiemmista tilanteista. Lopulta Atte Ohtamaa onnistui laukomaan kiekon Jonas Arntzenin selän taakse.

Suomi sai toiseen erään mahtavan alun, kun Anton Lundell karkasi Arttu Ruotsalaisen pystysyötöstä puolittain läpi. Lundell napautti kiekon tarkasti yläkulmaan ja siirsi Leijonat johtoon.

Leijonat jatkoi vahvaa myllytystä ja määräsi ottelun tahdin. Kun toista erää oli pelattu kuusi minuuttia, Jere Sallinen löysi b-pisteiden välistä uransa ensimmäistä aikuisten arvokisaottelua pelanneen Kim Nousiaisen. Debytantilla oli valtavasti tilaa ja KalPa-pakki napautti kiekon samasta reiästä kuin toisen maalin iskenyt Lundell.

Toinen erä oli Suomelta erittäin vahva esitys. Peli pyöri enimmäkseen Norjan päädyssä, eikä heppoisat vastahyökkäykset muodostaneet todellista uhkaa. Kolmannen erän alussa sen sijaan vastahyökkäys puri. Norja karkasi kahdella yhtä vastaan ja Tobias Lindström pääsi viimeistelemään Math Trettenesin syötöstä kavennuksen.

Suomi siirtyi ylivoimalla jälleen kahden maalin johtoon. Norjan rangaistusta oli kulunut vain 20 sekuntia, kun Petri Kontiola löysi upealla poikittaissyötöllä Jere Innalan. Suoraan syötöstä laukonut Innala ei erehtynyt ja Leijonat sai jälleen hieman tilaa hengittää.

Hannes Björninen iski Suomen viidennen maalin suoraviivaisen hyökkäyksen päätteeksi. Miika Koivisto avasi pystyyn Saku Mäenalaiselle, joka laukoi kohti maalia. Arntzen torjui kiekon suoraan Björniselle, joka siirsi maalin edestä kiekon maaliin.

Norja roikkui näennäisesti mukana ottelussa kolmanteen erään asti, mutta todellista hätää Leijonilla ei missään vaiheessa ollut. Suomella piti jatkuvaa painetta Norjan alueella, eikä vastahyökkäykset aiheuttaneet juurikaan ongelmia. Suomi jatkaa pelejä torstaina, kun vastaan asettuu kisojen heittopussi Italia.

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Lisää aiheesta Leijonat