Uncategorized
Varaustilaisuuden suurimmat hutilyönnit: Tässä ovat NHL-historian pahimmat draft-flopit kärkivarauksittain
NHL:n varaustilaisuus on vuosittain seurojen ammattilaiskykyjenetsijöille samanaikaisesti vuoden innostavinta ja jännittävintä aikaa. Vuosien työ kantaa hedelmää valittujen nuorten muodossa, mutta samalla paineet ovat valtavat. Mitä pienemmällä varausnumerolla pelaaja huudetaan, sitä korkeammalla rima on. Kärkikierroksilta odotetaan takuuvarmoja NHL-pelaajia, ja epäonnistuminen voi vaikeuttaa koko organisaation tulevaisuutta vuosiksi.
Katsaus NHL-draftin historiaan osoittaa, että täydellistä seuraa ei löydy ja pahoja hutilyöntejä on tapahtunut korkeillakin varausnumeroilla. DailyFaceOfiin analyysissa on rajattu pois ennen vuotta 1970 tehdyt valinnat, 2020-luvun vasta kehittyvät lupaukset sekä pelaajat, joiden ura vesittyi loukkaantumisiin tai kaukalon ulkopuolisiin tragedioihin.
Tässä ovat historian heikoimmat valinnat varausnumeroittain ensimmäiseltä kahdeltakymmeneltä vuorolta:
No. 1: Greg Joly (Washington Capitals, 1974)
Ensimmäisellä vuorolla varatulta pelaajalta odotetaan aina seuran suunnan muuttavaa supertähteä. Vaikka kehitystä yritettäisiin voimalla edistää, Joly merkkautti puolustajana koko urallaan vain 97 pistettä 365 ottelussa. Hän pelasi ainoastaan yhden täyden kauden NHL:ssä, vaikka Capitalsin silloinen toimitusjohtaja Milt Schmidt hehkutti Jolyn kykenevän samoihin uskomattomiin suorituksiin kuin Bobby Orr. Washingtonille epäonnistuminen oli poikkeuksellisen karvas, sillä saman draftin kärkipäässä varattiin muun muassa Wilf Paiement ja Clark Gillies.
No. 2: Dave Chyzowski (NY Islanders, 1989)
Chyzowski ei koskaan kyennyt murtamaan tietään vakiintuneeksi NHL-pelaajaksi. New York Islanders varasi hänet toisella vuorolla, mutta hän pelasi koko urallaan yli 15 ottelun kausia vain kahdesti ja keräsi kasaan vaatimattomat 31 tehopistettä. Chyzowskin kohdalla kyse ei ollut loukkaantumisista tai terveysongelmista, vaan hänen pelillinen tasonsa ei yksinkertaisesti riittänyt taalaliigaan.
No. 3: Neil Brady (NJ Devils, 1986)
Kolmannella vuorolla huudetuista pelaajista on nähty yllättävän monia alisuorittajia, mutta kukaan ei ole vajonnut yhtä alas kuin Neil Brady. New Jersey Devilsin vuonna 1986 varaama Brady pelasi NHL-urallaan vain 89 ottelua ja teki niissä 31 pistettä. Hänet muistetaan historiallissa kirjoissa lähinnä siitä, että hän teki laajennusjoukkue Ottawa Senatorsin seurahistorian ensimmäisen maalin, mutta muutoin hänen uransa jää kauas vuorolleen asetettavista odotuksista.
No. 4: Alexander Volchkov (Washington Capitals, 1996)
Neljännellä vuorolla varatuista pelaajista saadaan yleensä irti vähintään muutama kausi jo pelkästään heihin investoidun varausvuoron vuoksi. Washington Capitals onnistui kuitenkin saamaan Volchkovista irti vain kolme ottelua, joissa hän jäi täysin ilman tehopisteitä. Capitals otti tietoisen riskin varaamalla venäläishyökkääjän tämän hyökkäyspään potentiaalin vuoksi, vaikka hänen asenneongelmansa olivat jo ennestään tuttuja. Riski kostautui pahasti: Volchkov pelasi vain neljä kautta AHL:ssä ennen kuin palasi loppuurakseen Venäjälle.
No. 5: Daniel Dore (Quebec Nordiques, 1988)
Viidennen varausvuoron heikoin valinta ratkaistiin Doren ja Björn Johanssonin välillä, sillä kumpikaan ei yltänyt edes 20 pelattuun NHL-otteluun. Dore veti pidemmän korren taustalla olevan valtavan hukatun potentiaalin vuoksi. Hän pelasi NHL:ssä vain 17 ottelua tehoin 2+3 ja lopetti uransa viisi vuotta draftin jälkeen. Virheen suuruutta kasvattaa se, että heti Doren jälkeen varattiin Martin Gelinas sekä peliurallaan yli 1 200 ottelua pelanneet ja 400 maalin rajan rikkoneet legendat Jeremy Roenick, Rod Brind’Amour ja Teemu Selänne.
No. 6: Scott Scissons (NY Islanders, 1990)
Kuudennen vuoron huonoimmaksi nimeksi valikoitui Scissons kahdesta syystä. Ensinnäkin vuoden 1990 varaustilaisuus oli erittäin syvä, ja myöhemmillä vuoroilla varattiin Martin Brodeurin, Keith Tkachukin ja Doug Weightin kaltaisia pitkän linjan tähtiä. Toisekseen toinen vaihtoehto Brian Finley oli maalivahti, joiden kehityksen arviointi on tunnetusti epävarmempaa. Islanders varasi Scissonsin hyökkääjänä, mutta sai vastineeksi vain kaksi runkosarjaottelua ja yhden pudotuspelin kolmen eri kauden aikana ilman ainuttakaan tehopistettä.
No. 7: Lars Jonsson (Boston Bruins, 1993)
Seitsemännellä vuorolla varatun Jonssonin kohdalla epäonnistumisesta saa syyttää yhtä paljon Boston Bruinsin seurajohtoa kuin pelaajaa itseään. Bruins ei saanut koskaan tehtyä ruotsalaispuolustajan kanssa sopimusta, koska työehtosopimuksen muutokset estivät eurooppalaisten lupauksien oikeuksien pitämisen seuralla ilman sopimusta. Boston luopui Jonssonin oikeuksista saadakseen toisen kierroksen varausvuoron, ja Jonsson teki myöhemmin sopimuksen Philadelphia Flyersin kanssa. Hän ei kuitenkaan onnistunut tekemään läpimurtoa Pohjois-Amerikassa ja palasi pian takaisin Ruotsiin.
No. 8: Scott Glennie (Dallas Stars, 2009)
Kahdeksannella vuorolla huudettujen joukossa oli kaksi pelaajaa, jotka pelasivat urallaan vain yhden NHL-ottelun: Glennie ja Jason Herter. Siinä missä Herterin uraa varjostivat jatkuvat loukkaantumiset, Dallas Starsin varaama Glennie säilyi pääosin terveenä, mutta ei vain riittänyt pelillisesti NHL-tasolle. Glennie pelasi ainoan NHL-ottelunsa kaudella 2011–2012 ja vietti loppuuransa AHL:ssä ennen lopettamistaan vuonna 2017. Hän voitti AHL:n mestaruuden Calder Cupin vuonna 2014, mikä ei kuitenkaan riitä täyttämään kahdeksannen varausvuoron odotuksia.
No. 9: Robin Sadler (Montreal Canadiens, 1975)
Vaikka suorituskyvyn haasteita alkaa ilmetä enemmän kymppikärjen loppupäässä, useimmat seurat saavat varauksistaan edes jonkinlaisen hyödyn. Sadler oli toista maata, sillä Montreal Canadiens ei saanut vuoden 1975 yhdeksännestä varausvuorostaan irti yhtäkään NHL-ottelua. Sadler ei sopeutunut Pohjois-Amerikan ammattilaiskiekon vaatimuksiin ja koki taakan liian raskaaksi. Hän jätti ammattilaisuran Pohjois-Amerikassa vain yhdeksän AHL-ottelun jälkeen ja muutti Itävaltaan, missä hän pelasi menestyksekkään uran ja edusti maata myös olympialaisissa.
No. 10: Al Blanchard (NY Rangers, 1972)
Kymmenennellä vuorolla varatuista pelaajista vain kaksi ei ole pelannut otteluakaan NHL:ssä: Blanchard ja Ottawan Tyler Boucher. Boucher on kuitenkin edelleen nuori ja hänellä on mahdollisuus murtautua liigaan, kun taas New York Rangersin vuonna 1972 varaama Blanchard on jo ikämiesiässä. Blanchardin ura ei koskaan edennyt alasarjoja pidemmälle, mikä tekee hänestä kyseisen varausvuoron selkeimmän hutilyönnin.
No. 11: Lauri Tukonen (Los Angeles Kings, 2004)
Yhdeksännellätoista varausvuorolla ainoa kokonaan ilman NHL-otteluita jäänyt pelaaja on Kyle Beach, jonka ura kuitenkin pysähtyi peliuran ulkopuolisiin vakaviin syihin. Siksi heikoimmaksi valikoituu suomalainen Lauri Tukonen, joka on kyseisen vuoron ainoa muu pelaaja alle kuudella NHL-ottelulla. Los Angeles Kings varasi hyökkääjän vuonna 2004, mutta Tukonen merkkautti seurassa vain viisi ottelua kausina 2006–2008 ilman tehopisteitä. Tämän jälkeen hän palasi loppuurakseen Suomeen ja teki pitkän uran Liigassa.
No. 12: Teemu Riihijärvi (San Jose Sharks, 1995)
Kahdenteentoista varausvuoroon liittyen kolme pelaajaa ei päässyt jäälle kertaakaan NHL:ssä. Yksi heistä oli kookas suomalaishyökkääjä Teemu Riihijärvi. Riihijärvi teki kunnioitettavan 14 vuoden uran Suomen ja Ruotsin pääsarjoissa, mutta San Jose Sharks ei saanut varauksestaan irti ainuttakaan peliä Pohjois-Amerikassa.
No. 13: Michael Stewart (NY Rangers, 1990)
Kolmannellatoista varausvuorolla on nähty useita vähälle vastuulle jääneitä pelaajia, kuten Michael Henrich ja Marek Zagrapan, jotka epäonnistuivat NHL:ssä ja siirtyivät Eurooppaan. Stewart kiilaa heidän edelleen vuoden 1990 draftin poikkeuksellisen kovan tason vuoksi. New York Rangers varasi puolustajan vuorolla 13, mutta menetti mahdollisuuden varata hänen jälkeensä huudettuja tähtiä, kuten Keith Tkachukin (19.), Vyacheslav Kozlovin (45.) ja verivihollinen New Jersey Devilsiin päätyneen Martin Brodeurin (20.). Stewart ei pelannut NHL:ssä peliäkään.
No. 14: Sasha Pokulok (Washington Capitals, 2005)
Puolustaja Pokulok ei koskaan yltänyt NHL-tasolle, vaikka Washington Capitals käytti häneen neljännenstoista varausvuoron vuonna 2005. Vaikka saman vuoron Jim Malone kärsi uraa uhanneista loukkaantumisista, Pokulok pysyi kunnossa ja pelasi ammattilaisena 17 vuotta alasarjoissa ja Euroopassa. Ainoaksi saavutukseksi Capitals-organisaatiossa jäi ECHL-liigan mestaruus vuonna 2009.
No. 15: Matt Zultek (Los Angeles Kings, 1997)
Viidestoista varausvuoro sisältää historian saatossa poikkeuksellisen paljon ohilyöntejä, sillä kuusi pelaajaa seitsemästä ilman NHL-uraa jääneestä varattiin vuosien 1994 ja 2002 välillä. Matt Zultek ottaa heistä kyseenalaisen ykköspaikan: Los Angeles Kings ei tehnyt hänen kanssaan edes tulokassopimusta vuoden 1997 varauksen jälkeen. Zultek päätyi osallistumaan uudelleen varaustilaisuuteen vuonna 1999, jolloin Boston Bruins varasi hänet vasta toisella kierroksella vuorolla 56.
No. 16: Alex Bourret (Atlanta Thrashers, 2005)
Kuudennellatoista vuorolla ilman NHL-pelejä jääneistä George Pelawa menehtyi traagisesti pian draftin jälkeen ja Kevin Cheveldayoffin ura päättyi pahaan polvivammaan. Alex Bourret sen sijaan ei vain onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa liigassa pelillisistä syistä. Vaikka hyökkääjä loi pitkän 13 kauden uran alasarjoissa (AHL, ECHL ja LNAH), Atlanta Thrashers ei saanut sijoitukselleen minkäänlaista vastinetta NHL-miehistöönsä.
No. 17: Kory Kocur (Detroit Red Wings, 1988)
Detroit Red Wings varasi Kocurin seitsemännellätoista vuorolla vuonna 1988 toivoen saavansa hänestä yhtä fyysisen ja tehokkaan voimahyökkääjän kuin hänen serustaan Joe Kocurista. Toiveet murenivat nopeasti, sillä Kocurin pelillinen taso ei riittänyt huipulle. Hän kiersi neljä kautta AHL- ja IHL-farmijoukkueissa tekemättä NHL-debyyttiä ja lopetti uransa ennen aikojaan.
No. 18: Jens Karlsson (Los Angeles Kings, 2001)
Jotkut pelaajat päätyvät listalle heikon tasonsa tai parempien vaihtoehtojen ohittamisen vuoksi, mutta Karlssonin tapauksessa kyse oli sopimusneuvottelujen täydellisestä fiaskosta. Los Angeles Kings varasi ruotsalaishyökkääjän 18. vuorolla vuonna 2001, mutta osapuolet eivät päässeet koskaan yhteisymmärrykseen sopimuksesta. Karlsson ei saapunut Pohjois-Amerikkaan lainkaan ja pelasi koko ammattilaisuransa Ruotsissa.
No. 19: Jan Ingman (Montreal Canadiens, 1981)
Ingman teki hienon ja menestyksekkään uran Ruotsin Elitserienissä, jossa hän voitti kolme mestaruutta ja rikkoi kahtena kautena piste per peli -rajan. Montreal Canadiens toivoi kuitenkin yhdeksännentoista vuoron varaukseltaan siirtymistä NHL-jäille. Ingman ei koskaan matkustanut Pohjois-Amerikkaan eikä pelannut peliäkään Canadiensin organisaatiossa tai sen farmiseurassa.
No. 20: David Fischer (Montreal Canadiens, 2006)
Tämän valinnan tekee erityisen epäonnistuneeksi se, mitä jäi saamatta. Montreal Canadiens varasi yhdysvaltalaispuolustaja Fischerin kahdennellakymmenennellä vuorolla, mutta pelaaja ei yltänyt urallaan ainutkaan NHL-otteluun. Vain kaksi vuoroa myöhemmin varattiin Claude Giroux, joka nousi liigan eliittisentteriksi ja pelasi yli sata pistettä kaudessa takoneen uran. Lisäksi ranskalaisvaikutteinen Montreal menetti mahdollisuuden varata omalle alueelleen sopivan ranskankielisen tähtipelaajan.