NHL
Kaapo Kähkösen huippupeli ei riittänyt – New Jerseylle jo kolmas voitto putkeen!
Lauantain NHL-kierros käynnistyi kahdella kello 20.00 Suomen aikaa alkaneella ottelulla. New Jerseyssa Devils isännöi San Jose Sharksia ja Bostonissa Bruins Minnesota Wildia. Devilsin ottelusta Sharksia vastaan tuli ennakkoa huomattavasti paljon tiukempi, sillä suomalaismaalivahti Kaapo Kähkönen pelasi erinomaisen ottelun joukkueensa maalilla.
Lindy Ruffin valmentama New Jersey Devils on kääntänyt kahdella tappiolla alkaneen kauden kolmen ottelun mittaiseksi voittoputkeksi. Devils on voittanut tällä viikolla jo Anaheim Ducksin kotonaan ja New York Islandersin vieraissa. Lauantain alkuillassa Devils otti jo kolmannen voiton putkeen, kun joukkue nujersi tiukassa ottelussa Kaapo Kähkösen edustaman San Jose Sharksin 2-1 -lukemin. Kähkönen oli omilla torjunnoillaan iso syy siihen, miksi ottelusta tuli vähämaalinen, sillä suomalaiskassari teki lukuisia huipputorjuntoja.
Ottelussa kaikki maalit nähtiin toisen erän lopulla, kun ensin Devils iski kahdesti. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Yegor Sharangovich ja Dawson Mercer. Mercer iski maalinsa ylivoimalla aivan Kähkösen silmien alta. Sharks nousi vielä ennen päätöserää mukaan peliin, kun vastahyökkäyksestä Kevin Labanc iski kauden ensimmäisellä osumallaan pelin loppulukemat. Otteluun saatiin todella mielenkiintoinen loppu, kun kolmisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä Sharks pääsi ylivoimalle. Sharks otti samalla maalivahdin pois ja haki kahden miehen ylivoimalla tasoitusta onnistumatta siinä kuitenkaan.
Ottelussa kotijoukkueen maalilla voiton torjuneelle Mackenzie Blackwoodille kertyi yhteensä 21 torjuntaa, joista leijonanosa päätöserässä. Kähkönen otti vieraiden maalilla yhteensä 35 koppia. Erik Haula pelasi Devilsin riveissä reilut 16 minuuttia loi toisessa erässä kertaalleen Miles Woodille upean maalipaikan, mutta Devils-veteraani ei onnistunut ohittamaan Kähköstä.