NHL
Colorado Avalanche teki maalivahtiensa kanssa ratkaisun! – Mestarimaalivahti sai lähteä
Tällä kaudella NHL:n mestaruuden eli Stanley Cupin voittanut Colorado Avalanche on tehnyt merkittävän siirron ajatellen tulevaisuutta. Joukkue hankki riveihinsä maalivahdin New York Rangersin riveistä ja se tarkoittaa sitä, että mestaruusmaalivahti ei jatka enää organisaatiossa. Avalanchen ja Rangersin tekemä vaihtokauppa oli erittäin edullinen Avalanchen suunnasta.
Colorado Avalanche on tehnyt tulevaisuuttaan koskien merkittävän siirron hankkimalla venäläismaalivahti Alexandar Georgievin New York Rangersista. GM Joe Sakic maksoi Georgievistä yhteensä kolme varausvuoroa, jotka ovat tälle ja tulevalle kesälle. Georgiev on rajoitettu vapaa agentti eikä Rangersilla ollut enää varaa tehdä kakkosmaalivahdin kanssa jatkosopimusta.
Rangers saa kaupassa kolmannen ja viidennen kierroksen varausvuorot tämän kesän varaustilaisuuteen sekä kolmannen kierroksen varausvuoron ensi kesän varaustilaisuuteen. Hallitseva Stanley Cup -mestari Avalanche varaa tänä kesänä vain kuudennella ja seitsemännellä kierroksella mikäli joukkue ei tee lisää kauppoja. Ensi kesälle joukkueella on käytettävissä ensimmäisen, viidennen, kuudennen ja seitsemännen kierroksen varausvuorot.
To clarify, because #NYR and #Avs each announced different deals:
To #NYR:
2022 3rd Round Pick
2022 5th Round Pick
2023 3rd Round PickTo #Avs:
Rights to G Alexandar Georgiev— Frank Seravalli (@frank_seravalli) July 7, 2022
Georgiev on urallaan pelannut NHL:ssä toistaiseksi 129 ottelua ja torjunut näissä 58 voittoa torjuntaprosentilla 90,8. Nollapelejä Bulgariassa syntyneelle maalivahdille on kertynyt urallaan kahdeksan. Menneellä kaudella Georgiev aloitti 28 ottelua Rangersin maalilla ja torjui 15 voittoa torjuntaprosentilla 89,8. 26-vuotiasta maalivahtia ei koskaan varattu NHL:n, mutta hän on tienannut siitä huolimatta lähes seitsemän miljoonaa dollaria urallaan.
Avalanchella on ensi kaudeksi reilut 24 miljoonaa dollaria palkkakatossa tilaa. Oletettavasti Georgiev tulee saamaan kolmesta neljään vuoteen pitkän jatkosopimuksen, jonka kokonaisarvo pyörii reilussa kymmenessä miljoonassa dollarissa.
Avalanchen Stanley Cupiin torjunut kanadalaismaalivahti Darcy Kuemper saapui viime kesänä organisaation riveihin Arizona Coyotesin riveistä vaihdossa ykköskierroksen varausvuoroon. Kuemper siirtyy näin vapaille markkinoille ja tavoittelee eri lähteiden mukaan kolmen tai neljän vuoden sopimusta reilun viiden miljoonan dollarin kausipalkalla.