NHL

Tässä on NHL-kauden suurin suomalaispettymys – ”Maalihanat ovat pysyneet kiinni”

Julkaistu:

AOP

NHL:n täksi kaudeksi mukaan tullut laajennusjoukkue Seattle Kraken on ollut odotuksia heikompi debyyttikaudella. Krakenin organisaatiossa ja pelitavassa monet asiat ovat menneet vikaan, eikä joukkueesta ole saatu parasta ulosmitattua. Krakenin yllä leijui odotukset jopa pudotuspelipaikasta, mutta hyvissä ajoin kauden alkupuolella realismi osui vasten kasvoja. Krakenissa on pelannut tällä kaudella myös yksi suomalaispelaaja, jonka kausi on myös ollut äärimmäisen vaikea.

Seattle Krakenin ensimmäinen kausi NHL:ssä on ollut äärimmäisen vaikea. Joukkue menetti jo hyvissä ajoin kaudella mahdollisuudet pudotuspeleihin ja tällä hetkellä joukkue on viimeisenä Tyynenmeren divisioonassa, jota johtaa Calgary Flames.

Krakenin yllä olivat kovat odotukset, sillä joukkueeseen tuli useita laadukkaita pelimiehiä ympäri NHL:ää. Joukkue haali muun muassa kahta edellistä Stanley Cupia merkittävässä roolissa juhlineen Yanni Gourden ykkössentteriksi Tampa Bay Lightningista. Gourden lisäksi muita kärkipelaajia hyökkäykseen olivat St. Louis Bluesissa hyvää jälkeä tehnyt Jaden Schwartz ja New York Islandersin tähtihyökkääjä Jordan Eberle.

Joonas Donskoi oli myös yksi pelaajista, jolta odotettiin huikeaa kautta ja kantavaa voimaa Krakenin debyyttikaudella. Colorado Avalanchesta poimittu suomalaishyökkääjä on ollut kuitenkin todella vaisu koko kauden eikä loukkaantumiset ole helpottaneet tilannetta.

Donskoi on tällä kaudella onnistunut tekemään vain kaksi maalia ja yhteensä 17 tehopistettä 58 otteluun. Peliaikaa suomalaiselle on kertynyt kuitenkin reilut 15 minuuttia ottelua kohden, mikä on linjassa hänen aikaisempaan uraansa NHL:ssä.

Parhaallakin NHL-kaudellaan Donskoi on tehnyt vain 17 maalia, mutta tällä kaudella maalihanat ovat pysyneet kiinni vähän liiankin hyvin.

Donskoilla on vielä ensi kauden ajan 3,9 miljoonan dollarin sopimusta jäljellä, mutta hyökkääjä saattaa hyvin olla kaupan kesällä, kun joukkueita aletaan rakentamaan tulevaisuutta varten. Krakenilla on organisaation tasolla hyvä tilanne, sillä ensi kesän NHL:n varaustilaisuuteen joukkueella on yhteensä 12 varausvuoroa joista viisi on kahdelle ensimmäiselle kierrokselle.

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Kiekkofani.com