Liiga

Tampereelle paluumuuttaja – Mestarisuosikki vahvistui tutuilla nimillä!

Julkaistu:

AOP

Tampereen Tappara on tehnyt omat hankintansa Helsingin Jokereiden tyhjennysmyynnistä, kun yksi hyökkääjä ja yksi kiekollinen puolustaja saapuvat kirvesrintoihin loppukauden kestävällä sopimuksella.

Tampereen Tappara on hankkinut riveihinsä tutun laitahyökkääjä Veli-Matti Savinaisen ja kiekollisesti lahjakkaan puolustaja Otto Leskisen Helsingin Jokereista.

Savinaisella on Tapparasta historiaa kausilta 2015-17, kun hyökkääjä voitti kirvesrinnoissa organisaation kaksi viimeisintä Suomen mestaruutta. Kaudella 2016-17 Savinainen voitti myös Liigan maalipörssin iskemällä hurjat 30 maalia. Viimeiset kolme kautta Savinainen on edustanut KHL:ssä Jokereita. 141 otteluun Savinainen teki narrinuttu päällään 60 tehopistettä. Kuluneella kaudella 45 peliin syntyi tehot 5+7.

Leskinen saapuu Tampereelle Savinaisen tavoin Jokereista. Leskinen palasi täksi kaudeksi Eurooppaan pohjois-amerikan reissultaan, jossa liukasliikkeinen puolustaja haki paikkaa NHL:stä Montreal Canadiensin riveistä. Vasemmalta laukova puolustaja pelasi kaksi kautta pääosin AHL:ssä Laval Rocketin riveissä, mutta sai myös vyölleen kuusi ottelua Canadiensin riveissä. Kuuteen NHL-otteluun Leskinen ei saalistanut tehopisteitä. Kuluneella kaudella Jokereissa Leskinen haki paikkaansa melkolailla, mutta onnistui kuitenkin tekemään 35 peliin 15 tehopistettä.

Tappara pelaa tällä viikolla sekä Liigassa, että CHL:ssä. CHL:ssä Tappara kohtaa turnauksen loppuottelussa Ruotsin suurseura Rögle BK:n. CHL:n loppuottelu pelataan tiistaina Ängelholmissa, Ruotsissa.

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Kiekkofani.com